25. toukokuuta 2021

NUTELLA-SUKLAA CAKESICLES

Viime viikonloppuna alkoi tehdä mieli jotain pientä hyvää herkkua ja siitä se ajatus sitten lähti näihin suklaisiin jäätelökakkutikkareihin. Olivat muuten tosi hyviä - makeita kylläkin mutta herkullisia! :)

Pakkasessa sattui olemaan mehevää kaakaokakkupohjaa, jota päätin käyttää tikkareiden täytteenä. Pohjamurun joukkoon sekoitin vielä myös Nutellan jämät ja tästä syntyikin aika herkullinen combo. Kuorrutteina käytin sekä valko- että maitosuklaata, joiden joukkoon sekoitin vielä vähän hasselpähkinärouhetta. Nam! ♥

Ohjeella tulee 6 kpl pieniä jäätelöitä
Silikomartin Mini Classic-muoteilla valmistettuna. 

Täytemassa:
160 g mehevää kaakaokakkupohjaa (pohjan ohje linkissä)
120 g Nutellaa

Kuorrutteet:
100 g maitosuklaata
n. 1 rkl öljyä
1 tl hasselpähkinärouhetta

50 g maitosuklaata
½ rkl öljyä
n. ½ tl hasselpähkinärouhetta

Murenna kakkupohja kulhoon ja sekoita hyvin joukkoon Nutella. Painele massa jäätelömuotteihin ja paina lopuksi puiset tikut jäätelöiden sisään. Anna jähmettyä jääkaapissa muutaman tunnin tai jopa yön yli jos ei ole kiire kuorruttamisen kanssa. 

Sulata ensin maitosuklaa varovasti mikrossa ja sekoita joukkoon öljy. Lopuksi sekoita vielä joukkoon hasselpähkinärouhe. Dippaa jäätelöt seokseen ja anna ylimääräisen kuorrutteen valua pois. Laske leivinpaperoidun leikkuulaudan päälle valmiit jäätelöt. Kuorruta niin monta jäätelöä maitosuklaakuorrutteella kuin pystyt. Itse sain neljä maitosuklaajäätelöä kuorrutettua. 

Valmista valkosuklaakuorrute samalla tavalla ja kuorruta sillä loput jäljelle jääneet jäätelöt. Itselle jäi kaksi kuorrutettavaa valkosuklaalla. Nosta valmiit jäätelöt jääkaappiin jähmettymään. Sitten vain herkuttelemaan!


Olipas nämä hyviä! 
Pienellä vaivalla sai jotain näin hyvää aikaiseksi. :)


Jos ei satu olemaan jemmassa valmista kakkupohjaa tai ei jaksa alkaa näitä varten paistaa pohjaa... 
Niin täytteen valmistaa myös keksimurusta yhdistettynä Nutellan tai esim. tuorejuuston kanssa. :)


Täyte oli ihanan mehevää ja pehmeää, oiken makoisaa ja suussasulavaa! 
Kuorrutteen hasselpähkinöistä tykkäsin erityisesti ja ne toivat kivaa tekstuuria jäätelöihin.


Vaikka nämä olivatkin makeita, niin hyvin upposivat meikäläiselle. 
Söin nimittäin kaikki YKSIN! :D

En osaa oikein sanoa kummalla kuorrutteella olevat olivat parempia. 
Tykkäsin kyllä molemmista paljon mutta jos aivan pakko on valita niin sit ehkä maitosuklaakuorrutteiset. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille