23. lokakuuta 2019

PORKKANAKAKKU


Mun alkoi ihan hirveästi tehdä mieli porkkanakakkua ja eihän siinä sitten muu auttanut kuin käydä kaupassa ostamassa ainekset kakkua varten. Näin halloweenin alla kakku oli kiva koristella teeman mukaisesti. Käytin samoja sokerimassasta tehtyjä hämähäkkejä kuin edellisissä muffinseissakin. Mun mielestä ne sopivat tosi kivasta koristamaan tätä herkullista porkkanakakkua. :) Leivoin kakun perinteisellä, hyväksi havaitsemallani, Emma Iivanaisen reseptillä. ♥

Kakku on valmistettu 2 x 16 cm irtopohjavuoalla. 

Pohjat: 
2½ dl vehnäjauhoja
1½ dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1/4 tl suolaa
2 munaa
½ dl maitoa
1 tl sitruunamehua
1 dl öljyä
250 g porkkanoita

Täyte:
150 g huoneenlämpöistä voita
1½ dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl maitoa
200 g maustamatonta tuorejuustoa 
1 dl tomusokeria

Kuorrute:
50 g huoneenlämpöistä voita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2½ dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria

Koristelu:
erilaisia pähkinöitä
mantelirouhetta
sokerimassahämähäkkejä

Valmista kakkupohjat. Ota esille kaksi 16 cm irtopohjavuokaa ja pingota pohjalle leivinpaperi ja laita vielä sisäreunaan leivinpaperisuikale. Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Yhdistä kuivat aineet keskenäänja toisessa kulhossa munat, maito, öljy ja porkkanaraaste. Sihtaa kuivat aineet nesteiden joukkoon ja kääntele massa tasaiseksi. Jaa valmis massa kahteen vuokaan ja paista uunin alatasolla noin 30 minuuttia tai kunnes ovat kypsiä. Jäähdytä ja leikkaa molemmat pohjat kahtia.

Valmista täyte. Vatkaa kulhossa pehmeä voi, 1½ dl tomusokeria, vaniljasokeri ja maitoa kuohkeaksi kreemiksi. Sekoita toisessa kulhossa tuorejuusto ja 1 dl tomusokeria tasaiseksi. Yhdistä nämä kaksi seosta keskenään varovasti sekoittaen. 

Kokoa kakku samaan vuokaan, jossa pohja paistettiin. Tee tarvittaessa leivinpaperista korkeammat reunat vuokaan. Jaa täyte tasaisesti kakun kolmeen väliin. Anna kakun hyytyä/maustua jääkaapissa mielellään yön yli. 

Valmista kuorrute. Vatkaa pehmeää voita kulhossa vaaleaksi vaahdoksi. Toisessa kulhossa notkista tuorejuusto. Yhdistä voi ja tuorejuustoa hyvin sekoittaen ja lisää joukkoon vaniljasokeri. Sihtaa tomusokeri joukkoon parissa erässä ja vatkaa kuohkeaksi. 

Irrota kakku vuoasta ja aseta tarjoilulautaselle. Kuorruta kakku tasaisesti kuorrutteella. Viimeistele kakku koristelemalla pähkinöillä, mantelirouheella ja hämähäkeillä. 


Ai että, kyllä mikään ei taida voittaa porkkanakakkua. Se on vain niin hyvää!! ♥


Tästä kakusta tuli aika kivan ja söpön näköinen noiden hämäkäkkien ansiosta. :)


Onneksi tein vain pienen kakun tätä herkkua ettei herkuttelu olisi mennyt aivan överiksi. :D


Kakun voi myös valmistaa yhdessä 18 cm vuoassa, jolloin kakkuun tulee vain kaksi täyteväliä. Olen nyt viime aikoina tykännyt tehdä kakut aina kahdella pienellä vuoalla, niin niistä saa korkeampia ja näyttävämmän näköisiä. :)


Aijai, niin ihanan mehevää ja suussasulavaa! ♥♥

16. lokakuuta 2019

HÄMÄHÄKKIMUFFINSIT



Tuossa jokin aika sitten valmistin aikani kuluksi sokerimassasta pieniä hämähäkkikoristeita. Koristeet tehtyäni aloin vasta miettiä, missä leivonnaisessa voisin niitä käyttää koristeina. Mieleeni juolahti silloin suklaiset muffinsit. En edes muista milloin viimeksi olisi tullut leivottua muffinseja - siitä on todella pitkä aika. Niinpä sitten syntyivät nämä suklaiset muffinsit herkullisella Oreo-kuorrutteella. Ohjeen tuohon kuorrutteeseen olen napannut Manuela Kjeilen blogista ja alkuperäisen reseptin voit kurkata täältä. :)

Ohjeella tulee 12 kappaletta muffinseja.

Massa:
2½ dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 dl sokeria
1½ tl vaniljasokeria
½ rkl leivinjauhetta
ripaus suolaa
100 g voita sulatettuna
1½ dl ranskankermaa 
2 munaa
2 dl suklaarouhetta

Oreo-kuorrute:
5 dl kuohukermaa
1 prk (250g) mascarponea 
150-195 g tomusokeria
2 tl vaniljatahnaa
10 kpl Oreokeksiä

Koristeet:
mustaa sokerimassaa
oransseja nonparelleja

Koristeet kannattavat tehdä jo hyvissä ajoin kuivamaan ennen muffinsien koristelua. Muovaile sokerimassasta pieniä hämähäkkejä ja paina oranssit nonparellit silmiksi. 

Valmista muffinsit. Ota esille muffinsivuoka ja aseta koloihin paperiformut valmiiksi. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sulata voi ja anna jäähtyä hetken aikaa. Rouhi suklaa pieniksi paloiksi. Sekoita keskenään kuivat ainekset. Yhdistä sitten voisula, ranskankerma ja munat - sekoita sekaisin. Sekoita nopeasti keskenään kuivat aineet ja nesteseos. Lopuksi nostele joukkoon suklaarouhe. Huom! Voit kaikki sekoitusvaiheet tehdä ilman sähkövatkainta. :) Jaa valmis massa vuokiin ja paista uunin keskitasolla noin 20-25 minuuttia tai kunnes ovat kypsiä. Jäähdytä.

Valmista kuorrute. Rouhi keksit TODELLA hienoksi muruksi. Mittaa isohkoon kulhoon kerma, mascarpone, tomusokeri ja vaniljatahna. Sekoita kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimelle. Tähän menee muutamia minuutteja. Lopuksi sekoita käsin joukkoon keksimuru. Pursota kuorrute tyllan avulla muffinsien päälle isoiksi keoiksi. Jos keksipalat ovat jääneet liian isoiksi - kuorrute ei pursotu nätisti tyllan läpi. Koristele muffisinsit juuri ennen tarjoilua hämähäkeillä. Mikäli et laita kuorrutteen ja hämäkin väliin mitään kreemiä, niin ne alkavat sulaa kuorrutteen vaikutuksesta. Siksi koristeet kannattavat laittaa vasta ennen tarjoilua kuorrutteen päälle.

Sitten vain herkuttelemaan! :)


Iik, mun mielestä noista hämähäkeistä tuli oikeastaan aika söpöjä! ♥


 Muffinsit olivat todella herkullisia ja oli kiva pitkästä aikaa leipoa niitä. Suklainen maku oli todella vahva ja ranskankerman ansiosta muffareista tuli tosi meheviä. :) 


Ja mitä tulee kuorrutteeseen... Voi että kun se oli sitten hyvää!! 
Tosi helppo valmistaa ja ennen kaikkea niin herkullista. ♥ 

Tuolla reseptillä kuorrutetta tulee aika iso satsi ja itsellä ainakin jäi sitä jonkin verran yli. Olisi voinut hyvin kuorruttaa enemmänkin sitä muffareiden päälle mutta eipä se ylimääräisen kuorrute hukkaankaan mennyt. ;)



12. lokakuuta 2019

SNICKERSKAKKU ELI SUKLAA-MAAPÄHKINÄKAKKKU KINUSKIKUORRUTTEELLA



Tästä herkkukakusta saan kiittää Liisa Westergia. Hän on luonut tämän todella herkullisen kakkureseptin ja hänen alkuperäisen ohjeen voit käydä kurkkaamassa täältä. Pienen muutoksen tein kakun pohjaan mutta muuten seurasin Liisan reseptiä orjallisesti. :D

Heti kun törmäsin tähän reseptiin Makeaa-blogissa - tiesin että mun on aivan pakko leipoa kakkua. Tästä tuli ihan törkeän herkullista ja näin Snickersin ystävänä tämä kakku sopi mulle kuin nenä päähän. :D

Kakku on valmistettu 20 cm korkeareunaisella irtopohjavuoalla.

Pohja:
180 g kaurakeksejä
70 g voita

Suklaatäyte:
200 g tummaa suklaata
1 tl öljyä
200 g tuorejuustoa
125 g maitorahkaa
½ dl sokeria
2 dl kermaa

Maapähkinätäyte:
2 liivatetta
1½ dl maapähkinävoita
200 g tuorejuustoa
125 g maitorahkaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljatahnaa /vaniljasokeria
2 dl kermaa
2 rkl vettä

Kinuskikiille:
2 liivatetta
2  dl kermaa
1½ dl fariinisokeria

Koristelu:
3 munan valkuaista
1½ dl sokeria
suolapähkinöitä
snickers-patukoita

Ota esille vuoka ja pingota pohjalle leivinpaperi. Laita sisäreunaan reunakalvo, leivinpaperisuikale tai öljyä + tomusokeroi reuna. Murskaa keksit mahdollisimman pieneksi muruksi ja yhdisä sulatetun voin kanssa. Painele seos vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi. 

Mittaa suklaa ja öljy kulhoon. Sulata varovasti mikrossa välillä sekoittaen. Jätä sivuun hetkeksi. Sekoita keskenään tuorejuusto, maitorahka, sokeri ja vaniljatahna. Lisää suklaa tähän tuorejuustoseokseen ja sekoita hyvin sekaisin. Lopuksi nostele joukkoon vatkattu kerma. Kaada valmis täyte vuokaan ja tasoita pinta. Laita takaisin jääkaappiin. 

Valmista maapähkinätäyte. Laita liivatteet kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Vatkaa kerma valmiiksi ja jätä sivuun odottamaan. Sekoita keskenään notkistettu maapähkinälevite, tuorejuusto, maitorahka, sokeri ja vaniljatahna. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja liuota puristellut liivatteet siihen. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon hyvin sekoittaen. Lopuksi nostele joukkoon vatkattu kerma. Kaada seos varovasti suklaatäytteen päälle ja tasoita. Anna hyytyä jonki aikaa jääkaapissa. 

Valmista kinuskikiille. Laita liivatteet kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Mittaa kattilaan kerma ja fariinisokeri. Keitä noin kaksi minuuttia ja ota pois levyltä. Sekoita joukkoon pehmenneet liivatteet ja anna kinuskin jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Voit nopeuttaa jäähtymistä laittamalla kinuskikattilan kylmään veteen. Sekoittele kiillettä välillä. Kun kinuski on jäähtynyt tarpeeksi, kaada se varovasti hyytyneen maapähkinätäytteen päälle. Anna hyytyä jaakaapissa mielellään yön yli. 

Koristelua varten valmista kuumamarenki. Mittaa kuumuutta kestävään kulhoon munan valkuaiset ja sokeri. Aseta kulho kattilan päälle vesihauteeseen. Kulhon pohja ei saa osua veteen. Lämmitä seosta hiljokseen sekoittaen, kunnes sen lämpötilä on 65 asteista. Ota kulho pois vesihauhteesta ja jatka vatkaamista sähkövatkaimelle kunnes marenki on huoneenlämpöistä. 

Irrota hyytynyt kakku vuoasta ja aseta tarjoilulautaselle. Laita marenki pursotuspussiin ja pursota haluamallasi tavalla kakun päälle. Ruskista marengin pintaa kaasupolttimella. Viimeistele kakku koristelemalla suolapähkinöillä ja snickers-patukoilla. 


Tässä kakussa kaikki maut olivat kyllä kohdillaan ja jokainen komponentti täydensi toinen toistaan. :)


Kakku oli kerrasaan herkullista - ei mulla oikeastaan muuta sanottavaa tästä ole! ♥


Kyllä tätä kakkua kelpasi herkutella kahvikupposen äärellä. Nam nam! :)


8. lokakuuta 2019

FUDGE BROWNIE KINUSKIKUORRUTTEELLA



Nyt täytyy kyllä todeta, että en ole koskaan tehnyt niin hyvää brownieta ennen kuin nyt tällä reseptillä! ♥♥ Bongasin reseptin Passion for baking- blogista, jota pitää ihana Norjalainen Manuela Kjeilen. Hänen alkuperäisen reseptin löydät täältä.

Tuo ihanan suussasulava fudge brownie on siis valmistettu Manuelan reseptillä ja valmistin vielä brownien päälle herkullisen kinuskikuorrutteen, jota on maustettu pienellä määrällä suolaa. Siis voi pojat kun tämä oli herkullinen yhdistelmä. Ihan parasta pitkään aikaan!! ♥

Käytin muuten tuossa browniessa tuota Dr. Oetkerin uutta kaakaojauhetta, mikä lisäsi ennestään suklaan herkullista makua. :)

Brownie on valmistettu noin 20 x 30 cm vuoassa. 
Paloja tulee noin 20-25 kpl riippuen koosta. 

Browniemassa:
250 g tummaa suklaata
120 g voita
4 munaa
350 g sokeria
2 tl vaniljatahnaa
60 g vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta (Dr. Oetker)
1 tl suolaa


Kinuski:
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria
25 g voita
½ tl suolaa

Koristelu:
sormisuolaa

Ota esille vuoka ja laita siihen leivinpaperi. Lämmitä uuni 180 asteeseen.

Mittaa isohkoon kulhoon suklaa ja voi. Sulata ne varovasti mikrossa välillä sekoittaen ja jätä sivuun hetkeksi. Ota toinen kulho ja sekoita siinä keskenään munat, sokeri ja vaniljatahna. Sekoita vain sen verran, että aineet ovat sekoittuneet. Ota vielä kolmas kulho ja sekoita siinä jauhot, kaakaohjauhe ja suola. 

Lisää suklaavoi-seokseen munasokeri-seos ja sekoita kevyesti sekaisin. Lopuksi sekoita joukkoon todella varovasti kuivat aineet. Vältä liikaa sekoittelua, vain sen verran että aineet ovat juuri ja juuri sekoittuneet. 

Kaada valmis massa vuokaan ja tasoita pinta. Paista uunin keskitasolla noin 25-30 minuuttia uunista riippuen. Älä paista liikaa! Jäähdytä kunnolla.

Kun brownie on kunnolla jäähtynyt, nosta se varovasti pois vuoasta ja irrota leivinpaperista. Laita brownien alle uusi ja puhdas leivinpaperi. Tämä vaihe helpottaa sinua valmiin browien leikkaamista ja palojen irrottamista leivinpaperin päältä. 

Valmista kinuski. Mittaa kattilaan kerma ja fariinisokeri. Keitä seosta noin 10-15 minuuttia tai kunnes kinuski on valmista. Tee vesilasitesti, eli tiputa kinuskia kylmään veteen ja jos kinuski pysyy kiinteänä pallona lasissa, niin se on valmista. Muussa tapauksessa jatka keittämistä ja toista testi niin monta kertaa että saat kiinteän pallon lasin pohjalle. Ota valmis kinuski pois levyltä ja anna jäähtyä parisen minuuttia. Sekoita joukkoon sitten voi ja suola. Sekoittele kunnes voi on sulanut kinuskin joukkoon. Kaada valmis kuorrute browniepohjan päälle ja levitä tasaiseksi kerrokseksi. Anna jähmettyä jääkaapissa mielellään yön yli ja leikkaa sitten haluamasi kokoisiksi paloiksi. Koristele palat juuri ennen tarjoilua vielä sormisuolalla. Nam! :)


Siis ei tässä voi muuta sanoa kuin että NAM! 
Tämä herkku vei kyllä ihan sydämeni ja tulen takuuvarmasti tekemään tätä vielä monet kerrat. ♥

Ihana kun en kuvausvaiheessa humannut tuota yksittäistä karvaa, mikä komeilee kinuskin päällä. Tähän olen kyllä toisaalta tottunut kissataloudessa - karvoja löytyy joka paikasta! :D:D:D


Tavalliseen kakkumaiseen brownieen verrattuna tämä fudge  on sitkeämpää ja paljon kosteampaa. Mun makuun aivan täydellistä! ♥ Rasvan ja jauhojen suhde on tässä fudge versiossa tärkeintä. Enemmän rasvaa ja vähemmän jauhoja, niin saat täydellistä fudge brownieta. :)


Aijai, kyllähän tätä herkkua tuli nautittua "muutama" pala. :D Sormisuola vielä täydensi makumaailmaa loistavasti. Suola tasapainotti hyvin muuten niin makeaa herkkupläjäystä. :D