28. syyskuuta 2025

BISCOFFJUUSTOKAKKU UUNISSA


Sain ihan yhtäkkiä torstai-iltana idean Biscoffin makuisesta uunijuustokakusta. Idea oli sen verran houkutteleva, että sitä oli heti pakko kokeilla, kun kaikki tarvittavat ainekset sattuivat sopivasti löytymään kaapista. 🤎

Aivan täydellinen kakusta ei tullut, sillä unohdin sen liian pitkäksi aikaa uunin jälkilämpöön. Kakku pääsi kypsymään liikaa ja koostumuksesta tuli aika tiivis. Muuten tämä oli kyllä hyvää ja uskon, että jos vain olisin muistanut ottaa kakun ajoissa uunista, niin tämä olisi ollut täydellistä. 

Kakussa on Biscoff-kekseistä tehty pohja. Täytteenä toimii vaniljainen täyte, jota käytän yleensä aina uunijuustokakuissa. Jaoin täytteen puoliksi ja toiseen puoliskaan sekoitin Biscoff-tahnaa. Sitten vain täytemassat vuorotellen vuokaan, niin saadaan kiva kuviointi kakkupalan leikkauspintaan. Kakun kruunasi vielä kunnon kerros Biscoff-tahnaa. Halusin myös testata uusia halloween koristemuotteja, niin siksi kakun koristeluteema on jo vähän halloween-aiheinen. 🧡

Muista siis ottaa kakku ajoissa uunista niin saat super herkullisen kakun herkkuhetkiin! 😍

Kakku on leivottu 20 cm irtopohjavuoalla.

Pohja:
180 g Biscoff-keksejä
70 g voita

Täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa 
200 g vaniljarahkaa
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria 
3 rkl maitoa 
0,5 dl maissitärkkelystä 
2 munaa
+ 100 g Biscoff-tahnaa

Kuorrute + koristelu:
120 g Biscoff-tahnaa 
keksimurua 
suklaakoristeita (n. 50 g suklaata)

Ota vuoka ja pingota pohjan ja reunan väliin leivinpaperi. Laita myös kakun sisäreunaan leivinpaperisuikaleet. Laita kaksi isoa palaa foliota ristikkäin ja nosta vuoka palojen keskelle. Nosta folion reunat ylös muodostaen "vallin", jotta paiston aikana valita rasva ei pääse valumaan uunin pohjalle. Lämmitä uuni 160 asteeseen. 

Murskaa keksit hienoksi muruksi ja sulata voi. Yhdistä nämä ja painele seos vuoan pohjalle ja vähän myös reunoille. Esipaista pohjaa noin 8-10 minuuttia.

Valmista täyte. Mittaa kulhoon tuorejuusto, rahka ja sokerit. Sekoita hyvin sekaisin. Lisää mukaan maito ja sekoita tasaiseksi. Seuraavaksi sekoita massaan maissitärkkelys. Lopuksi sekoita joukkoon varovasti munat yksitellen. Otan noin puolet massasta toiseen kulhoon ja sekoita tähän Biscoff-tahna.

Laita täytteitä vuorotellen vuokaan esipaistetun pohjan päälle. Tasoita lopuksi pinta. Paista uunin keskitasolla noin 40-55 minuuttia. Paistoaika riippuu ihan uunin tehokkuudesta. Kakku saa olla vielä aika hyllyvä. Sammuta uuni ja jätä kakku vielä jälkilämpöön noin 20-30 minuutiksi. Tässäkin muista olla tarkkana, ettei kakku ole liian pitkään uunissa. Kun otat kakun jälkilämmöstä, sen keskusta saa vielä ihan vähän hyllyä. Anna jäähtyä huoneenlämmössä ja siirrä sitten peitettynä jääkaappiin yöksi. 

Irrota kakku vuoasta ja aseta se tarjoilulautaselle. Mittaa kuorrutteeksi tuleva Biscoff pieneen kulhoon ja lämmitä ihan hetki mikrossa, jotta saat siitä juoksevampaa. Levitä tahna tasaiseksi kerrokseksi kakun päälle ja murusta keksiä koristeeksi tai miten ikinä haluatkaan koristella kakun. 

Halloween koristeita valmistin sulattamalla noin 50 g suklaata ja laitoin suklaan kurpitsa- ja pääkallomuotteihin. Koristeet jähmettyivät nopeasti jääkaapissa ja sitten vain muotista irroitus ja kakun päälle. 


Namskista nam! 🧡  Vähän jäi kyllä harmittamaan, kun kakku unohtui uuniin liian pitkäksi aikaa. Näissä uunijuustokakuissa paistolla on todella merkittävä rooli lopputuloksen kannalta. 


Hyvää kakku oli joka tapauksessa ja maistui herkulliselta. 😍


Palakuvasta tuli mielestäni tosi kivan näköinen. Ai että! 🧡🤎 Sen verran tuhtia kakku oli, että nyt ei mennyt ihan koko kakkua herkkupäivänä. Jäi onneksi noin puolet pakkaseen laitettavaksi. 🙂


21. syyskuuta 2025

CHAI-KINUSKIKAKKU


Tästä kakusta tuli kyllä oikein kiva ja syksyinen herkku tähän alkaneeseen syksyyn. Chai-mauste on mielestäni just sellainen syksyinen mauste ja se sopii täydellisesti myös leivontaan. 🤎

Tällä kertaa luottopohjani pääsi taas tosi toimiin. Pohjan tuunasin juuri tuolla chailla ja lisäsimpä mukaan myös vähän saksanpähkinöitä tuomaan tekstuuria suutuntumaan. Pähkinät olivat kyllä todella hyvä lisä ja tykkäsin kovasti, miten ne rouskuivat hampaissa kakkua syödessä. 

Paiston jälkeen porasin pohjaan paljon reikiä ja nämä reiät täytin suolakinuskilla. Ai että... Lopuksi kakun päälle valmistui vielä valkosuklaakuorrute ja tämän pinnalle sotkin vielä vähän tuota suolakinuskia. Tuli melkoisen hyvä kokonaisuus! 🤎

Suosittelisin keittämään tuon kinuskin itse, jolloin siitä tulee huomattavasti parempaa. Itse päädyin ajan puutteen vuoksi turvautumaan valmiiseen kinuskikastikkseeseen. Ei sekään huono ollut mutta itse tehty on aina itse tehtyä. 🤎 Huom! Kinuskin menekkiin muuten vaikuttaa se, kuinka isoja ja kuinka paljon teet reikiä kakkupohjaan.

Kakku on leivottu 20 cm irtopohjavuoalla.

Pohja:
2,5 dl vehnäjauhoja 
1 dl sokeria 
0,5 dl fariinisokeria 
2 tl vaniljasokeria 
2 tl chai-maustetta
0,5 tl suolaa 
0,5 tl soodaa 
1 muna
3/4 dl öljyä 
200 g ranskankermaa 
+ 40-45 g saksanpähkinöitä

Reikiin:
noin 0,5-1 dl kinuskikastiketta
ripaus suolaa

Kuorrute:
100 g valkosuklaata 
2 dl vispikermaa 
120 g maustamatonta tuorejuustoa 
1-2 rkl tomusokeria 
1 tl vaniljasokeria 

Koristelu:
suklaapaloja (esim. valkosuklaa/caramello)
suolapähkinöitä
keksimurua 

Vuoraa kakkuvuoka leivinpaperilla; pohja ja sisäreuna. Lämmitä uuni 175 asteeseen. 

Sekoita ensin pohjan kuivat aineet keskenään. Lisää mukaan muna, öljy ja ranskankerma - sekoita tasaiseksi massaksi. Rouhi pähkinät puukolla pienemmiksi ja kääntele nuolijalla massan joukkoon.

Kaada valmis massa vuokaan ja tasoita. Paista uunin keskitasolla noin 25-30 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä. Tarkista kypsyys tikulla ja vähennä/lisää paistoaikaa tarvittaessa. Jäähdytä pohja. 

Jos teet itse kinuskin, tee se sillä välin kun pohja jäähtyy. Jos käytät valmista kinuskia, sekoita joukkoon vain suola. 

Aseta jäähtynyt pohja suoraan tarjoilulautaselle. Poraa omenaporalla pohjaan paljon reikiä. Huom! Älä paina reikiä ihan pohjaan asti. Täytä reiät kinuskilla. Säästä kinuskia vähän koristeluun.

Valmista kuorrute. Sulata suklaa varovasti mikrossa ja jätä sivuun odottamaan. Vatkaa kermaa löysäksi vaahdoksi. Notkista tuorejuustoa toisessa kupissa ja sekoita joukkoon sokerit. Lisää valkosuklaa tuorejuuston joukkoon koko ajan sekoittaen ja sekoita vielä lopuksi hyvin sekaisin. Viimeisenä sekoita joukkoon vaahdotettu kerma ja sekoita kuorrute tasaiseksi ja kuohkeaksi. 

Levitä valmis kuorrute pohjan päälle. Voit levittää sen suoraan paletin avulla tai pursottaa haluamallasi tavalla. Itse pursotin ensin kaiken kuorrutteen kakun päälle ja tasoihin lopuksi palettiveitsellä. Levitä kinuskia vähän kuorrutteen pinnalle ja tee paletilla spiraalikuviointi. Viimeistele koristelu suklaapaloilla, suolapähkinöillä ja keksimurulla. 


Syksyinen fiilis tuli kakkua syödessä. Tykkäsin oikein kovasti. 🤎


Ai että... Tuo kinuski kakun sisällä oli sitten NIIN hyvää ja sopi todella hyvin yhteen pohjan chai-mausteen kanssa. 🧡🤎



14. syyskuuta 2025

PORKKANALEIVOKSET


Porkkanaiset leivonnaiset ovat aina olleet ja tulevat varmasti aina olemaan lähellä sydäntäni. Ne vain ovat niin hyviä! Vaikka aika harvoin toisaalta leivon niitä. Ehkä juuri siksi ne maistuvatkin sitten aina niin herkullisilta, kun ei liian usein herkuttele niillä. 😊Tällä kertaa jouduin ihan suoraan somen uhriksi näiden herkkujen kanssa. Näin instassa yhdellä sivustolla niin hyvän näköisen porkkanakakun, että alkoi heti tehdä mieli kyseistä kakkua. Jääkaapissakin sattui juuri sopivasti olemaan oikea määrä porkkanoita, niin eihän siitä auttanut muu kuin alkaa leipoa. 

Kaivoin reseptivihkoni esille ja ryhdyin tuumasta toimeen. Perinteistä kakku/piirakkaversiota en jostain syystä halunnut tehdä, vaan päädyin tekemään näitä kivoja pieniä neliön muotoisia leivoksia. Näistä tuli tosi kivoja! Porkkanakakkumassan valmistan melkein ainan Emma Iivanaisen reseptillä, sillä sen olen todennut kaikista herkullisimmaksi. Samaiseen reseptiin päädyin tälläkin kertaa. Massa on siitä kiva, kun ei tarvitse kuin sekoittaa aineet keskenään ja valmista on. Porkkanoiden raastamisessa menee ehkä kaikista eniten aikaa. 😊

Näiden herkkuleivosten sisälle kätkeytyy pieni kinuskisydän, johon käytin ihan vain kaupan valmista kinuskikastiketta, kun sitä sattui kaapissa olemaan purkki. Tähän voi ihan hyvin käyttää myös esimerkiksi Valion valmista kinuskikreemiä tai valmistaaa kinuskin itse alkusta lähtien. Voisin kuvitella, että Biscoff-tahna sopisi myös aivan loistavasti näihin! Leivosten päälle valmistui ihan perinteinen vaniljainen voi/tuorejuusto/tomusokeri kuorrute. Se vasta hyvää onkin, ihan parasta! Voisin oikeastaan syödä tuota kuorrutetta ihan vain sellaisenaan suoraan kulhosta. Nam! 

Jos siis tykkäät porkkanakakusta, niin tässä voisi olla sinulle just täydellinen herkkuleivos kinuskin kera. Voin lämpimästi suositella kokeilemaan reseptiä. 🤎🧡

Leivokset on leivottu leivospellillä, jolla valmistuu 12 kpl neliön muotoisia leivoksia. 

Porkkanamassa:
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
reilu 1 tl kanelia
1/4 tl suolaa
2 munaa
0,5 dl maitoa
1 dl öljyä
1 tl sitruunamehua
250 g porkkanaraastetta

Täyte:
noin 0,5-1 dl valmista kinuskikastiketta

Kuorrute:
100 g pehmeää voita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 tl vaniljasokeria
3 dl tomusokeria

Koristelu:
mantelirouhetta

Ota esille leivospelti ja voitele tai sprayaa vuokaspraylla kolot hyvin. Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Kuori ja raasta porkkanat. Jätä sivuun odottaaan.

Yhdistä kulhossa ensin kuivat aineet keskenään. Sekoita toisessa kulhossa sekaisin munat, maito, öljy ja sitruunamehu. Sihtaa kuivat aineet märkien aineiden joukkoon ja sekoita esim. nuolijalla tai pallovispilällä sekaisin. Kääntele lopuksi joukkoon porkkanaraaste. 

Lusikoita massa vuokiin. Voit myös laittaa massan isoon pursotuspussiin ja pursottaa massan vuoan koloihin. Itse tein näin. 😊Paista leivoksia uunin keskitasolla noin 20-25 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla ja vähennä/lisää paistoaikaa tarpeen mukaan. Anna valmiiden leivosten levätä vuoissa parisen minuuttia ja kumoa ne sitten leivinpaperin päälle jäähtymään. Käännä leivokset ylösalaisin niin, että vuoissa pohjana ollut pinta on nyt ylöspäin ja on näin ollen leivoksen  "uusi" yläpuoli. Anna jäähtyä rauhassa. 

Koverra jäähtyneiden leivosten keskelle reiät omenaporan avulla. Huom! Älä poraa reikää aivan läpi asti. Täytä kolot valmiilla kinuskikastikkeella. Kinuskin menekki riippuu, miten isot reiät olet tehnyt leivoksiin.

Valmista kuorrute. Vaahdota pehmeä voi vaaleaksi ja kuohkeaksi. Notkista toisessa kipossa tuorejuustoa muutaman minuutin ajan sähtkövatkaimelle. Sekoita joukkoon myös vaniljasokeri. Yhdistä voi ja tuorejuusto hyvin sekoittaen. Sihtaa tomusokeri parissa erässä massan joukkoon nuolijalla käännellen. Vatkaa kuorrutetta lopuksi muutaman minuuttien ajan, jotta saat siitä kuohkeaa ja ilmavaa. 

Voit halutessasi pursottaa kuorrutteen leivosten päällä. Tämä on nopea tapa. Itse päädyin kuitenkin tekemään vähän vaikeamman kautta ja levitin kuorrutteen palettiveitsen avulla jokaisen leivoksen päälle erikseen. Ihan kuinka itse haluat menetellä tässä vaiheessa, molemmilla tavoilla saa hyvän lopputuloksen aikaiseksi. 😋 Viimeistele leivokset mantelirouheella ja säilytä valmiita herkkuja jääkaapissa. 


Nam, niin herkullisia! 🧡


Tykkäsin kovasti kinuskisydämestä. Kiva pieni ylläri leivoksen sisällä. 😋


Ihania syksyisiä herkkupaloja. Ei voi syödä vain yhtä, menee helposti useampi kerralla. 😅

1. syyskuuta 2025

MUSTIKKA-VALKOSUKLAAMUTAKAKKU


Tästä mustikkaisesta valkosuklaamutakakusta tuli sitten niin kertakaikkisen hyvää, että koko kakkua meinasi mennä yhdellä kerralla parempiin suihin. Todella herkullista ja koukuttavaa! 💜

Kakun alkuperäinen resepti on Liisa Westerbergin käsialaa ja olen joskus vuosia sitten leiponut myös hänen ohjeillaan valkosuklaamutakakkuja. Ne ovat niin taivaallisen hyviä!  Mustikkasesonki kun nyt on vielä meneillään, niin halusin tehdä kakusta mustikkaisen version. Liisan reseptissä oli käytetty sitruuna mutta itse jätin sen pois ja lisäsin mukaan vähän kardemummaa. Tein myös koristeeksi vielä kermapursotukset kakun päälle. Tuli kyllä todella hyvää! 💜Liisan reseptiin pääset suoraan tästä.  

Kakku on leivottu 20 cm irtopohjavuoalla.

Massa:
150 g valkosuklaata 
125 g huoneenlämpöistä voita 
1,5 dl sokeria 
2 tl vaniljasokeria 
2 munaa
2,5 dl vehnäjauhoja 
0,5 tl kardemummaa

+ noin 2 dl mustikoita 

Koristelu:
2 dl vispikermaa 
1 rkl tomusokeria 
noin 2 rkl vaniljakreemiä 
pensasmustikoita
valkosuklaata

Vuoraa vuoka valmiiksi leivinpaperilla; pohja ja sisäreuna. Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Sulata valkosuklaa varovasti mikrossa ja jätä sivuun odottamaan. Vatkaa pehmeä voi ja sokerit yhteen. Lisää munat ja sekoita tasaiseksi. Sekoita seuraavaksi sulatettu suklaa massan joukkoon.

Yhdistä jauhot ja kardemumma erillisessä kopissa. Lisää jauhot massan joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

Kaada valmis massa vuokaan ja levitä tasaiseksi kerrokseksi. Ripottele pinnalle mustikat ja painele niitä hiukan kevyesti massaan.

Paista kakkua uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Kakku saa jäädä keskeltä taikinaiseksi ja hyllyväksi. Anna jäähtyä vuoassa ja siirrä sitten yöksi jääkaappiin. 

Irrota kakku vuoasta ja aseta tarjoilulautaselle.

Vatkaa kerma ja tomusokeri vaahdoksi. Sekoita loppuvaiheessa mukaan vaniljakreemi. Pursota kermalla koristeet kakun päälle ja viimeistele koristelu pensasmustikoilla ja valkosuklaalla. 


Namskis nam! Oli kyllä TODELLA herkullista. 💜


Valkosuklaa on aina ollut yks mun lempparisuklaista. Eihän tämä kakku silloin pajaa voi olla. Ripaus kardemummaa toi kakkuun vie ihanan makuvivahteen. 😋


Paistoikin onnistu ihan nappiin. Kakku jäi keskeltä ihanan pehmeäksi ja mutamaiseksi. Täytyy vielä joskus kokeilla tehdä tätä uudestaan sen sitruunan kera. 💜