2. elokuuta 2023

KESÄKURPITSA-SUKLAAKAKKU


Työkaverilta sain tässä jokin aika sitten ihan jäätävän kokoisen kesäkurpitsan, jolla oli painoa noin kolmisen kiloa. Siinä olikin miettimistä mihin kaikkeen kurpitsaa oikein käyttäisin ja ensimmäiseksi halusin testata tätä ihanalta kuulostaa suklaista kesäkurpitsakakkua Annin uunissa-blogin reseptin mukaan. Pieniä muutoksia jouduin reseptiin tehdä kun en jaksanut lähteä kauppaan hakemaan tiettyä aineita. Muuten kakku on reseptin mukaan leivottu mutta tumma suklaa on vaihdettu maitosuklaaseen ja jogurtin sijasta käytin kermaviiliä. Kuorrutteen tein myös vähän erilaiseksi kuin alkuperäisessä ohjeessa. Hyvin toimi näilläkin muutoksilla kakku ja kuorrute! 🙂

Kakku oli kyllä todella mehevää ja herkullista. Ehkä paistoa olisi voinut jatkaa muutamalla minuutilla kun alapohja jäi hieman liian mutamaiseksi mutta muuten kakku onnistui hyvin. Suklaisen kuorrutteen päälle laitoin vielä muutaman ruokalusikallisen kinuskia kun sitä oli jäänyt hieman yli toisesta leivonnaisesta. Kinuski ei ole pakollinen laittaa kakkuun mutta mun mielestä se toi kivaa lisämakua ja aina voi laittaa kinuskia mihin vain. 🙂

Kakku on leivottu 20 cm irtopohjavuoalla.

Massa:
350 g kesäkurpitsaraastetta
75 g maitosuklaata
150 g voita
1 tl vaniljajauhetta tai -sokeria
3 munaa
1 dl kermaviiliä
1 dl sokeria
0,5 dl fariinisokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta 
1 tl soodaa

Kuorrute+koristelu:
2 dl vispikermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
125 g maitosuklaata
(3-4 rkl kinuskia/karamellisoitua kond.maitoa)

Osta esille vuoka ja pingota pohjalle leivinpaperi ja laita sisäreunaan leivinpaperisuikaleet. Lämmitä uuni 175 asteeseen. 

Pese ja raasta kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi. Jätä sivuun odottamaan.

Mittaa kulhoon suklaa ja voi, sulata varovasti mikrossa aina välillä sekoittaen. Lisää joukkoon vanilja sekoittaen ja jätä sivuun jäähtymään.

Vispaa yhteen kulhossa munat ja kermaviiliä. Lisää seos suklaaseoksen joukkoon ja sekoita hyvin. 

Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne vähitellen massaan hyvin sekoittaen. 

Nostele lopuksi kesäkurpitsaraaste varovasti esim. nuolijan avulla massan joukkoon. 

Kaada valmis massa vuokaan ja tasoita pinta. Paista uunin keskitasolla noin 50-55 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Anna jäähtyä hetken aikaa vuoassa ja irrota sen jälkeen vuoasta ritilälle jäähtymään.

Valmista kuorrute. Vaahdota kerma. Sulata suklaa varovasti mikrossa ja sekoita hyvin tuorejuuston joukkoon. Yhdistä lopuksi kermavaahdon kanssa varovasti sekoittaen. Levitä kuorrute jäähtyneen kakun päälle ja lusikoi kinuskia sinne tänne kakun pinnalle. Marmori kinuskia kuorrutteen kanssa kevyesti pikkulusikan lusikkaosalla painellen. Sitten vain herkuttelemaan!


Kesäkurpitsan ansiosta kakku oli todella mehevä ja kurpitsa ei kyllä yhtään maistunut valmiissa tuotteessa. Suklaa ja kaakaojauhe peitti hyvin sen makua ja kesäkurpitsa on muutenkin itsessään aika mauton ilman kunnon maustamista. Ei siis kannata pelätä kurpitsan käyttöä tässä ohjeessa. 🙂


Suklaakuorrute viimeisteli kyllä kakun maun täydellisesti. Ihanan pehmeä maitosuklaakuorrute on aina varma valinta ja kinuski oli vielä piste i:n päälle. Nam! 🙂



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille