16. kesäkuuta 2023

RAPARPERIRAHKAPIIRAKKA


En voinut vastustaa kiusausta olla leipomatta vielä raparperista versiota tästä herkullisesta rahkapiirakasta. Sen voin kertoa, että tästä tuli toooosi hyvää! Ehkä tämä on mun lemppari kaikista näistä eri rahkapiirakoista, mitä on tullut leivottua tässä viime aikoina. Piirakkapalat eivät meinaan kovin kauaa kerennyt kaapissa vanheta. 😁

Käytin piirakkaan pakkasessa olleita viime vuoden raparperipaloja. Sanoisin kuitenkin, että tuoreista raparpereista tulisi vielä herkullisempi piirakka.  Nam nam! 😋

Piirakka on leivottu noin 25x25 cm vuoalla.

Pohja:
75 g sulatettua voita 
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
1,5-2 tl vaniljasokeria
0,5 tl soodaa
0,5 tl suolaa
200 g kermaviiliä
1 muna

Väliin:
noin 2 dl raparperipaloja

Täyte:
200 g vaniljarahkaa
1 dl maustamatonta jogurttia
0,75 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
0,5 limen mehu
1 muna
2-3 rkl vaniljakreemijauhetta 

Ota esille vuoka ja leivinpaperoi se valmiiksi. Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Sulata voi ja jätä sivuun jäähtymään. Sekoita keskenään pohjan kuivat aineet. Lisää joukkoon voisula, kermaviili ja muna - sekoita esim. nuolijalla tai isolla lusikalla sekaisin. Kaada valmis pohjamassa vuokaan ja tasoita pinta.

Sulata raparperit, jos käytät pakastettuja versioita, ja ripottele ne pohjan päälle tasaisesti. Muussa tapauksessa pese/kuori/paloittele raparperit ensin ja levitä sitten pohjan päälle.

Valmista täyte. Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään vaniljakreemijauhetta lukuunottamatta. Lisää lopuksi jauhetta sen verran, että saat täytteestä sopivan paksuista ja makuista omaan makuusi. Kaada valmis täyte raparperinen päälle tasaisesti. Paista uunin alatasolla noin 25-30 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä. Jäähdytä.

Leikkaa jäähtynyt piirakka paloiksi ja herkuttele. 🙂


Tästä tuli ihanan kesäinen piirakka! ☀️


Raparperi sopii kyllä niin hyvin yhteen vaniljan kanssa, tykkään! 🙂


Nyt luulen, kyllä että nyt nämä rahkapiirakat saa jäädä hetkeksi ja on tehtävä tilaa muillekin leivonnaisille. 😁


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille