31. tammikuuta 2023

MANSIKKA-VALKOSUKLAA-LIMEKAKKU


No nyt oli onnistunut leivontakokeilu! Vaalea kakkupohja, jonka muokkasin kaakaoisesta kahvikakkureseptistä, mansikkahilloa ja kunnon kerros valkosuklaalla ja limellä maustettua kuorrutetta. Nam, tämä oli kyllä niin herkullista että! Ei kauaa mennyt kun koko kakku oli syöty. 🙂

Kakku on leivottu 20 x 20 cm vuoalla.

Pohja:
2,5 dl vehnäjauhoja 
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl soodaa
0,5 tl suolaa
75 g voita sulatettuna
200 g kermaviiliä
1 muna

Väliin:
mansikkahilloa tai - marmeladia
2-3 palaa valkosuklaata rouhittuna

Kuorrute:
2 dl vispikermaa
200 g vanilja- tai maustamatonta tuorejuustoa
75 g valkosuklaata
2 rkl tomusokeria
1 limen mehu ja kuoriraaste

Koristelu:
keksimurua
valkosuklaapaloja
mansikkahilloa/marmeladia
limen kuoriraastetta 

Valmista pohja. Vuoraa vuoka leivinpaperilla ja lämmitä uuni 175 asteeseen. 
Sulata voi ja jätä sivuun jäähtymään hetkeksi. Sekoita keskenään kuivat aineet. Lisää joukkoon voisula, kermaviili ja muna. Sekoita sen verran vain että aineet sekoittuvat ja massa on tasaista.

Kaada valmis massa vuokaan ja paista uunin keskitasolla noin 20-25 minuuttia uunin tehosta riippuen. Jäähdytä.

Irrota pohja vuoasta ja aseta esimerkiksi leikkuulaudan päälle. Poraa omenaporalla reikiä pohjaan niin että pora ei mene ihan läpi saakka. Levitä tasainen kerros hilloa tai marmeladia pohjan päälle niin että kolot peittyvät hillolla. Rouhi muutama pala valkosuklaata ja ripottele ne pohjan päälle. 

Valmista kuorrute. Vaahdota kerma. Sulata suklaa varovasti mikrossa. Notkista tuorejuusto ja sekoita joukkoon ensin tomusokeri ja sitten sulatettu valkosuklaa. Pese hyvin lime, raasta kuori ja purista mehu. Sekoita ne massan joukkoon ja lopuksi nostele vaahdotettu kerma mukaan. Levitä valmis kuorrute pohjan päälle tasaiseksi paksuksi kerrokseksi. Anna jähmettyä jonkin aikaa jääkaapissa. 

Siisti kakun reunat leikkaamalla kantit pois. Siirrä kakku tarjoilulautaselle ja koristele haluamallasi tavalla. Valmista! 


Nam nam, hyvää tämä kyllä oli! ❤️


Mansikka, lime ja valkosuklaa on aika kova makutrio yhdessä. Lurps! 


Kuorrute oli ihanan raikasta ja vähän kirpsakkaa limen ansiosta. Ehkä olisi saanut olla jopa vähän kirpeämpääkin omaan makuun. 🙂


Kuvausassistentti häärii taustalla. 🙂


Pohja oli oikein onnistunut ja mehevä. Nytkin mielessä pyörii jo monta eri variaatiota tästä kakusta. 🙂


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille