27. marraskuuta 2022

JOULUINEN PIPARKAKKUPIIRAKKA


Nyt täytyy sanoa et iso NAM! Otin revanssin näistä jouluisista piparipaloista viime vuodelta ja leivoin niitä uudestaan nyt sillä kuorrutteella, millä alkujaan oli viime vuonna tarkoitus. Näistä tuli todella herkullisia! ❤️

Pohja on tosiaan sama viime vuotiseen piirakkaa verrattuna mutta kuorrute on nyt erilainen. Kuorrute on enemmänkin semmoinen mikä tulee yleensä porkkanapiirakan päälle mutta nyt maustettuna kanelilla tuoden ihanasti joulumakua lisää näihin herkkupaloihin. 

Palat on leivottu noin 25 x 25 cm vuoalla ja leikattu 12 palaan.

Pohja:
2 munaa
1½ dl fariinisokeria
50 g voita sulatettuna
½ dl öljyä
2 3/4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
½ tl neilikkaa
vajaa ½ tl inkivääriä
vajaa ½ tl kardemummaa
1 dl maitoa

Kuorrute:
100 g pehmeää voita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
2 dl tomusokeria

Koristelu:
piparimurua / sokeritähtiä / valkosuklaarouhetta / kultaisia nonparelleja jne.

Valmista pohja. Lämmitä uuni 200 asteeseen ja leivinpaperoi vuoka valmiiksi. 

Sulata voi ja anna jäähtyä hetken. Vaahdota keskenään munat ja fariinisokeri. Lisää vaahdon joukkoon sulatettu voi ja öljy - sekoita nopeasti sekaisin. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää massaan vuorotellen maidon kanssa. Sekoita nopeasti tasaiseksi massaksi ja kaada vuokaan. Tasoita pintaa tarvittaessa. Paista uunin keskitasolla noin 10-15 minuuttia tai kunnes pohja tuntuu kypsältä. Anna jäähtyä täysin. 

Valmista kuorrute. Vaahdota pehmeä voi kuohkeaksi. Sekoita joukkoon voimakkaasti vatkaten tuorejuusto, vaniljasokeri ja kaneli. Lopuksi kääntele joukkoon nuolijan avulla tomusokeri.

Levitä valmis kuorrute piirakan päälle, tasoita pinta ja tee pintaan halutessasi kuviointia. Anna jähmettyä jääkaapissa 

Irrota piirakka vuoasta ja siisti reunat leikkaamalla kantit pois. Leikkaa piirakka 12 palaan ja koristele haluamallasi tavalla. 


Nam, nämä olivat kyllä todella hyviä. 
Helposti meni pari kolme palaa yhdeltä istumalta. 🙂


Kanelinen kuorrute oli mielestäni tosi herkullista ja sopi hyvin pohjan kaveriksi. Nämä herkkupalat ovat kyllä siitä kivoja kun niiden valmistus on helppoa ja suht nopeaa. Tulee varmasti leivottu vielä monet kerrat näitä. Onneksi laitoin pakkaseen pari palaa pahan päivän varalle. 🙂


5 kommenttia:

  1. Voi apua, miten herkullisen näköisiä!
    Täytyy laittaa resepti talteen ja leipoa heti kun raskaus on ohitse. Jouluun ei valitettavasti ehdi, mutta saa kai sitä myöhemminkin piparileivonnaisia syödä 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! ❤️ Nämä ovat kyllä tosi hyviä niin kannattaa ehdottomasti laittaa resepti talteen. Onneksi mullakin on näitä vielä pari palaa pakkasessa jemmassa.

      Poista
  2. Riittäisiköhän ainesten tuplaaminen, jos haluaisi tehdä 50 cm uunin pellille (mitat noin 37 x 30 cm)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin että riittää. En tosin osaa ihan äkkiseltään sanoa kuinka paksu piirakasta silloin tulee. 🙂

      Poista
    2. Ok, kiitos!
      Kokeillaan mitä tulee 🙂

      Poista

Jätä viesti Herkkukatille