8. marraskuuta 2022

HERKULLINEN SUKLAAKAKKU ILMAN LISÄTTYÄ SOKERIA


Tästä on jo jonkin aikaa kun leivoin tätä herkullista suklaakakkua, johon ei tullut yhtään lisättyä sokeria. Olin vinkannut reseptin siskolleni joskus aikaisemmin ja hän tykästyi kakkuun kovasti. Niinpä munkin oli sitten kokeiltava oliko kakku niin hyvää, mitä siskoni väitti. 🙂

Kyseessä on Annin uunissa-blogista bongattu resepti ja alkuperäiseen reseptiin pääset täältä.  Joskus ihan kauhistuttaa leivonnaisiin tuleva sokerin määrä ja silloin aina mietin, että pitäisi kokeilla enemmän tehdä leivontaa ilman lisättyä sokeria. Tutkailin netissä paljon sokerittomien leipomusten reseptejä ja törmäsin tähän Annin ohjeeseen. Se kuulosti niin hyvälle, että laitoin reseptin itselleni muistiin. Nyt sitten viimein kerkesin kokeilla itsekin leipoa kakkua ja hyvähän siitä tulin. Tosin hieman erilaista kuin tavalliset kakut ja ei läheskään niin makeaa mutta hyvää tämä kyllä oli. Itse olen kyllä vain niin perso makean perään, että tämä ei tyydyttänyt makeahammastani alkuunkaan vaikka hyvää olikin. 😄 Tämä on kyllä kokeilemisen arvoinen resepti jos haluaa luontaisesti sokeria sisältävää herkkua kahvihetkien piristeeksi tai ihan muuten vain herkutteluun. Niin ja kakku on vieläpä myös gluteenitonkin! 

Kakku on leivottu 20 cm irtopohjavuoalla.

Pohja:
200 g taateleita
1 dl vettä
1 rkl kookosöljyä
1 banaani
4 munaa
1,5 dl kaurajauhoja
1 dl kaakaojauhetta 
2 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 tl psylliumia
1/2 vaniljatangon siemenet

Kuorrutus:
2 dl vispikermaa
2 rkl maapähkinävoita
2 tl vaahterasiirappia

Koristelu:
vadelmia
suklaapaloja

Ota esille vuoka, leivinpaperoi pohja ja reunat. Lämmitä uuni 200 asteeseen. 

Poista taateleista kivet ja laita ne pieneen kattilaan veden kanssa. Kiehauta ja keitä kunnes taatelit pehmenevät ja hajoavat.

Lisää joukkoon kookosöljy, sekoita ja kaada seos blenderiin. Pilko mukaan banaani ja riko joukkoon vielä myös munat. Aja seos tasaiseksi nopeasti.

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Yhdistä nestemäisen seoksen kanssa. Kääntele massa nopeasti tasaiseksi ja kaada kakkuvuokaan. Paista pohjaa uunin keskitasolla noin 20 minuuttia tai kunnes kypsä. Jäähdytä.

Irrota jäähtynyt pohja vuoasta ja aseta tarjoilulautaselle. 

Kuorrutetta varten vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita keskenään maapähkinävoi ja vaahterasiirappi. Yhdistä kermavaahto ja maapähkinävoiseos nopeasti sekoittaen. Älä sekoita liikaa ettei kuorrute juoksetu. Levitä valmis kuorrute pohjan päälle ja viimeistele vadelmilla ja suklaapaloilla. 


Tätä kakkua jouduin syömään monta palaa kerralla ennen kuin sain kakkukiintiöni täyteen. Hyvää kakku oli vaikkakin erilaista tavalliseen valkoisella sokerilla leivottiin kakkuun verrattuna. 😄


Taateleista ja banaanista tuli kivasti makua ja makeutta kakkuun. Kuorrute oli myös mielestäni herkullista maapähkinävoin ansiosta. Eiköhän tätä tule vielä toistekin leivottua kun tekee mieli jotain vähemmän makeaa herkkua. 🙂

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille