7. heinäkuuta 2022

KESÄINEN SUKLAA-BROWNIEKAKKU

Tämä ihana suklainen herkku oli toinen kaakuista, jonka leivoin juhannuksena. Oli sitten NIIN hyvää että! ❤️ Olen aikaisemminkin leiponut tätä samaista kakkua jo pariin otteeseen sillä tämä on erittäin hyväksi todettu resepti. Aina yhtä hyvää ja maistuvaa! 

Pohjaan käytin Ahaa-suklaata sillä se sopii mielestäni tähän aivan loistavasti. Kuorrutteen voi myös valmistaa pelkästä Ahaasta mutta itselläni ei ollut kyseistä suklaata riittävästi joten osaksi mukaan tuli myös maitosuklaata. Ei yhtään huono näinkään kahden eri suklaan yhdistelmällä. Koristelusta oli kiva tehdä  kesäinen käyttämällä tuoreita marjoja. Tähän jos mihinkä kakkuun jäi aivan koukkuun ja moneen kertaan oli otettava lisää vaikka kuinka oli vannonut sen viimeisen palan olevan se viimeinen. 😊

Kakun alkuperäinen resepti on Annin uunissa -blogista olevasta Geisha-browniesta. Tämä on nykyään ihan yksi luottoresepteistäni Ahaa-suklaalla leivottuna. ❤️

Kakku on leivottu 20 x 20 cm vuoalla.

Massa:
100 g voita
2 munaa
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl tummaa siirappia
½ tl leivinjauhetta
1 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
ripaus suolaa
120 g Ahaa-suklaata

Kuorrute:
60 g Ahaa-suklaata
60 g maitosuklaata
2 dl kermaa
n. 100 g tuorejuustoa

Koristelu:
tuoreita mansikoita
pensasmustikoita
keksimurua jne.

Lämmitä uuni 175 asteeseen ja leivinpaperoi vuoka valmiiksi.

Sulata voi ja jätä sivuun odottamaan. Vispaa kevyesti sekaisin käsivispilällä munat, sokerit ja siirappi. Lisää joukkoon voisula ja sekoita kevyesti. Yhdistä leivinjauhe, jauho ja kaakaojauhe - lisää seos massan joukkoon taas kevyesti sekoittaen. Rouhi suklaa pieniksi paloiksi ja lisää noin 3/4 rouheesta massaan varovasti nostellen. Levitä massa vuokaan, tasoita pinta ja ripottelen päälle loput suklaarouheet. Paista uunin keskitasolla noin 15-18 minuuttia. Älä paista liikaa, pohja saa jäädä ihanan meheväksi. Anna jäähtyä täysin.

Kun pohja on kunnolla jäähtynyt valmista kuorrute. Sulata suklaa varovasti mikrossa pienissä lämmityserissä aina välillä sekoittaen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita sulatettu suklaa tuorejuuston joukkoon hyvin sekoittaen ja sekoita joukkoon lopuksi kermavaahto. Voit siirtää brownien tässä vaiheessa pois vuoasta esim. leikkuulaudan päälle. Levitä kuorrute pohjan päälle, tasoita pinta ja laita jääkaappiin jähmettymään. Kun kuorrute on jähmettynyt kunnolla, siisti kakun reunat leikkaamalla kanttipalat pois. Koristele kakku lopuksi itselle mieluisalla tavalla. 


Aijai, kyllä mikään ei voita kunnon suklaista herkkukakkua! ❤️


Kunpa tätä kakkua olisikin vielä kaapissa. Ehkä täytyy taas joku päivä leipasta tätä herkkua. 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille