14. helmikuuta 2022

YSTÄVÄNPÄIVÄ: PUOLUKKA-VAKOSUKLAASYDÄMET


Ihanaa ystävänpäivää kaikille! ♥ Alun perin olin ajatellut etten jaksa leipoa mitään ystävänpäivään liittyvää mutta tulinkin sitten toisiin aatoksiin. Päivällä iski tekemisen puute ja ajattelin että jotain pientä voisin kyllä leipasta. Muistin että pakkasessa oli muutama kappale puolukkamuffinseja, joita olen leiponut jo joskus aikoja sitten. Nyt ne tulivat hyötykäyttöön näiden sydänten valmistuksessa. :)

Sydämet pitävät siis sisällään puolukkamuffinsia pieneen vaniljatuorejuustomäärään sekoitettuna. Kuoret ovat puolestaan valkosuklaata. Pienen määrä valkosuklaasta värjäsin vaaleanpunaisella tomuvärillä, jolloin sai aikaiseksi tuollaisen kivan marmorimaisen kuviopinnan. 

Ohjeella tulee 3 kappaletta sydänleivosta ja ne on leivottu geosydänkuvioidulla silikonimatolla. 

Kuoret: 
50 g valkosuklaata osin värjättynä
50 g valkosuklaata

Täyte:
1 kpl isohko puolukkamuffinsi
noin 3-4 tl vaniljatuorejuustoa

Koristelu:
lehtikultaa

Sulata ensin 50 g valkosuklaata varovasti mikrossa lyhyissä erissä aina välillä sekoittaen. Ota erilliseen astiaan muutama tl sulaa suklaata ja värjää se pinkiksi. Levitä sydänkoloihin vuorotellen vaaleaa ja värjättyä valkosuklaata. Levitys käy kätevästi pienellä teelusikalla. Katso että suklaata tulee tasaisesti joko paikkaan ja varsinkin muotin reunoille. Nosta matto lopuksi pakkaseen hetkeksi jotta suklaa jähmettyy. Voit toistaa suklaan levittämisen muotteihin mikäli tuntuu, että suklaakerros ei ole riittävä paksu. Tällöin tarvitset lisää valkosuklaata. 

Valmista täyte. Murenna muffinsi kulhoon ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Lisää tarvittaessa tuorejuustoa mikäli massa tuntuu kovin kuivalta. Painele massa varovasti jähmettyneisiin sydänkuoriin. Älä täytä muottia aivan täyteen asti vaan jätä muutama milli reunasta. Näin pohjakuorelle jää hyvä tila. Laita muotti hetkeksi jääkaappiin.

Valmista pohjakuoret. Sulata toiset 50 g valkosuklaata ja levitä se tasaisesti täytettyjen sydänkolojen täytemassan päälle. Jähmetä kuoret taas pakkasessa hetken aikaa. Irrota jähmettyneet leivokset varovasti muoteista ja aseta tarjoilulautaselle. Voit halutessasi koristelle leivokset lehtikullalla. 


Kyllä se vain niin on että ystävänpäivänä pitää olla sydänleivoksia. ♥


Olipas nämä yllättävän hyviä pieniä herkkuja! Puolukka ja valkosuklaa toimivat kyllä loistavasti yhdessä. Nämä jos mitkä valmistuivat todella nopeasti ystävänpäivän herkutteluun. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille