23. helmikuuta 2022

COOKIE BATTLE: AHAA-KEKSIT


Kuten varmaan muistattekin niin Ahaa-suklaa kuuluu ehdottomasti lempparisuklaideni pariin ja tulipa niitä tilattu tässä jokin aika sitten Urjalan Makeistukusta taas iso laatikko. Mielessäni oli jo jonkin aikaa muhinut idea Ahaa-kekseistä ja nyt viime viikonloppuna otin perjantaina aamulla kunnon leivontatuokion ja leivoin kyseisiä keksejä. :)

En osannut päättää teenkö kekseistä vaaleita vai tummia kaakaojauheella höystettynä. Niinpä päätin sitten tehdä molempia. Keksitaikinapohjana käytin jo itselleni hyvin tutuksi tullutta reseptiä ja lisäsin keksimassaan vain sitten rouhittua Ahaa-suklaata. Toisen satsin valmistin tosiaan vaaleana ja toisessa korvasin osan vehnäjauhoista kaakaojauheella. Tästä tuli sattumalta oikein kunnon keksitaistelu. Let the cookie battle begin! 

Täytyy sanoa että vaalea versio kekseistä vei omasta mielestäni voiton aika selvästi. Niissä itse suklaan ihana maku pääsi paremmin esille ja voi pojat kun keksit maistuivat hyvälle. Niiden syömistä ei vain voinut lopettaa, kunnon himo iski otettuaan yhden keksin. :D Tummat keksit olivat myös oikein hyviä mutta ehkä kaakaojauhe peitti alleen Ahaan makua ja näissä pääosassa piti mielestäni olla juuri tuo itse suklaa. Eipä nuo tummat keksit kuitenkaan syömättä jäänyt vaan kaikki keksit katosivat purkista kyllä suht nopeasti. :D Tämän cookie battlen voitti mielestäni aika selvästi vaaleat keksit ja näitä aioinkin leipoa vielä varmasti monet kerrat uudestaan. 

Yhdestä keksimassasta tulee noin 15 kpl á 30 g keksejä. 
Määrä on hyvin riippuvainen, paljonko keksitaikinaa menee leipomisen aikana omaan suuhun. :D 

Vaalea massa:
125 g pehmeää voita
1 1/4 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna
½ tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
2½ dl vehnäjauhoja
140 g Ahaa-suklaata rouhittuna

Tumma massa: 
125 g pehmeää voita
1 1/4 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna
½ tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
140 g Ahaa-suklaata rouhittuna

Valmista ensin molemmat keksimassat. Niiden on hyvä antaa ennen leipomista olla jääkaapissa noin tunnin verran niin niistä on helpompi pyöritellä palloja. 

Vaalea massa. Rouhi suklaa jo valmiiksi ja jätä sivuun odottamaan. Vaahdota keskenään pehmeä voi ja sokerit. Lisää joukkoon muna hyvin sekoittaen. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita nopeasti massan joukkoon. Nostele lopuksi, esimerkiksi nuolijan avulla, suklaarouhe joukkoon. Kääri massa kelmuun ja laita jääkaappiin noin tunniksi. 

Valmista tumma massa samalla tavalla. Korvaat vain osan jauhoista kaakaojauheella.

Lämmitä uuni 160 asteeseen. Halutessasi voit punnita massoista 30 g kasoja ja pyörittele ne sitten palloiksi. Aseta pallot tarpeeksi väljästi pelleille, jotta niillä on tilaa levitä paiston aikana. Paista keksejä uunin keskitasolla noin 10-14 minuuttia. Tarkkaile kypsyyttä sillä uunien paistotehoissa on eroja. Älä paista keksejä liikaa, jotta ne pysyvät ihanan mehevinä ja pehmoisia. Jäähdytä keksit ritilän päällä. 


Tämä oli tiukka taistelu vaaleiden ja tummien keksien välillä. 
Voittajaksi selviytyi kuitenkin aika selvästi vaalea versio Ahaa-kekseistä. 


Aijai, keksit olivat kyllä super herkullisia ja varsinkin nuo vaaleat keksit. ♥♥
Tummat keksit olivat oikeastaan parempia vasta seuraavana päivänä paistosta.
 Joten eivät nekään olleet yhtään hullumpia. :)


En tiedä kyllä miten osaisin olla jos en leipoisi aina silloin tällöin keksejä, olen niihin niin koukussa. Mikään ei ole sen ihanempaa kuin kahvin kanssa nauttia muutamat herkkukeksit. Aah... Ihan parasta! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille