27. helmikuuta 2022

LASKIAISRULLA


Laskiaispullat kuuluvat ehdottomasti laskiaiseen ja omani tykkään nauttia aina hillon kera. Tämä jos mikä on ikuisuuskysymys, ovatko ne parhaita hillolla vai mantelilla. :D Erittäin hyvää oli myös tuo kokeilemani Biscoff-täyte - se oli viedä kielen mennessään. ♥ 

Muutamaan otteeseen olen törmännyt laskiaiskääretortun reseptiin tässä viime aikoina ja se herätti kovasti mielenkiintoni kyseistä herkkua kohtaan. Niinpä päätin sitten täksi viikonlopuksi leipasta tällaisen herkkukärskän. Oli kyllä hyvää! Tähän olisi ehdottomasti sopinut tuoreet vadelmat vielä mutta en millään jaksanut lähteä niiden takia kauppaan kun kaikki muut ainekset löytyi jo valmiina kaapista. Reseptin tälle herkkuleivonnaiselle nappasin Meillä kotona- nettisivuilta. 

Kärskä on leivottu 50 cm uunin syvällä uunipellillä. 

Pohja:
4 munaa
1½ dl sokeria
1 dl mantelijauhetta
1 dl perunajauhoja
2 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl mantelilastuja

Täyte:
1 prk vadelmamarmeladia (Saarioinen)
2 dl vispikermaa
200 g vaniljarahkaa (Valio)

Koristelu:
Mantelilastuja/manteleita/mantelikarkkeja/tomusokeria/vadelmia jne.

Lämmitä uuni 225 asteeseen ja leivinpaperoi uunipelti valmiiksi. Aseta myös pöydälle valmiiksi jo iso leivinpaperipala ja ripottele siihen hienoasokeria. Tähän sitten kumotaan valmis pohja jäähtymään.

Vaahdota keskenään kuoheaksi vaahdoksi munat ja sokeri. Yhdistä keskenään kuivat aineet mantelilastuja lukuunottamatta. Lisää kuivat aineet varovasti nuolijalla sekoittaen parissa erässä muna-sokerivaahdon joukkoon. Kaada valmis massa pellille ja tasoita pinta. Ripottele pinnalle mantelilastut. Paista uunin alatasolla noin 7 minuuttia.

Kumoa valmis pohja sokeroidun leivinpaperin päälle ja irrota päälle oleva (pohjana ollut) leivinpaperi varovasti. Anna pohjan jäähtyä.

Valmista täyte. Vaahdot kerma ja sekoita joukkoon vaniljarahka. Levitä vadelmamarmeladi jäähtyneen pohjan päälle ja myös kermarahkaseos palettia/lastaa apuna käyttäen. Rullaa leivinpaperia apuna käyttäen pohja tiiviiksi rullaksi. Kääri rulla leivinpaperin sisään ja anna oleentua jääkapissa jonkin aikaa, noin tunnin verran. Leikkaa rullasta päädyt pois ja aseta tarjoilulautaselle. Koristele haluamallasi tavalla ja sitten vain herkuttelemaan. :)


Kyllähän tässä ihan selvästi oli pullan maut ♥ Kuitenkin mulle ja myös miehellenikin tuli väistämättä mieleen Runebergintorttu tätä syödessä. Kovin samanlainen makumaailma. :)


Tuoreet vadelmat olisivat kyllä sopineet kivasti tuonne täytteeseen ja vielä koristeeksikin rullan päälle. En vain tosiaan millään jaksanut pelkästään vadelmien takia lähteä kauppaan. :D 


Hyvää laskiaista kaikille! ♥


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille