12. tammikuuta 2022

PUOLUKKA-KINUSKIMUFFINSIT


Enpä muista milloin viimeksi olisin leiponut muffinsseja, siitä on kyllä aikaa jo kauan. Nyt kuitenkin viime viikonloppuna teki mieli leipasta pitkästä aikaa muffareita ja makupariksi valikoitui hapan puolukka yhdistettynä makoisaan suolakinuskikuorrutteeseen. Aika hyvä yhdistelmä vaikka itse sanonkin. :)

En tiedä miksei muffinsseja tule leivottua useammin. Jotenkin aika leivonnaiset kohdistuva enemmänkin kakkuihin ja erilaisiin kekseihin vaikka muffinssit ovat kuitenkin ihan yhtä hyviä ja herkullisia ja vielä ennen kaikkea nopeita leipoa. Pakkasesta löytyi vielä puolikas pussi puolukoita niin ajattelin hyödyntää ne nyt tässä kohtaa ja upottaa ne muffinssitaikinaan. Puolukan vastapainoksi valmistin makoisan kuorrutteen hyödyntäen salted caramel-makutomusokeria. Tomusokerin määrää voi säädellä oman maun mukaan kuinka makeaa kuorrutetta haluaa. Itse laitoin noin 1 dl verran tomusokeria. Lurps, hyvää tuli! ♥

Ohjeella tulee 9 kpl isoja Amerikan muffinssivuokiin tehtyjä herkkuja. 

Massa: 
100 g huoneenlämpöistä voita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl islantilaista jukurttia tms. jukurttia/kermaviiliä/ranskankermaa
noin 2 dl jäisiä puolukoita

Kuorrute:
2 dl vispikermaa
200 g vaniljarahkaa (Valio)
noin 1 dl salted caramel-tomusokeria

Koristelu:
suolapähkinöitä
puolukoita
pipareita/piparimurua

Ota esille muffinssipelti laita koloihin valmiiksi isot Amerikan muffinssivuoat. Lämmitä uuni 200 asteeseen. 

Vatkaa keskenään pehmeä voi ja sokerit kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen joukkoon hyvin vatkaten. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe  - lisää sitten massan joukkoon. Sekoita seuraavaksi massan joukkoon jukurtti ja nostele lopuksi sekaan jäiset puolukat. Vältä turhaa sekoittamista enää tässä vaiheessa. 

Annostele valmis massa vuokiin tasaisesti ja paista uunin keskitasolla noin 15-20 minuuttia tai kunnes muffinssit ovat kypsiä. Anna valmiiden muffinssien olla hetken aikaa vuoassa ja nosta sitten ritilän päälle jäähtymään ja anna jäähtyä täysin ennen kuorrutuksen tekemistä. 

Valmista kuorrute. Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon rahka ja haluamasi määrä makutomusokeria. Pursota tyllalla varustetulla pursotuspussilla runsaat kuorrutukset muffinssien päälle. Viimeistele herkut esim. puolukoilla, suolapähkinöillä ja pipareilla/piparimurulla. Säilytä valmiita muffinsseja jääkaapissa. 


Namskis ♥


Kyllä varmaan täytyy alkaa taas leipoa vähän useammin muffinsseja. 
Nopeita ja hyviä herkkuja! :)


Ainut mitä ehkä voisin vielä lisätä näihin, niin kuorrutteen päälle voisi valuttaa vähän kinuskikastiketta. Se voisi sopia aikasta hyvin näihin. Täytyypä muistaa ensi kerralla jos näitä tulee leivottua joskus uudestaan... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille