19. joulukuuta 2021

SUOLAKINUSKI PANNA COTTA -KAKKU


Viime vuonna tuli joulun alla kokeiltua suolakinuski panna cottaa ja se oli kyllä todellista herkkua. Ohjeen tällä herkulliselle panna cotalle nappasin silloin Makeaa-blogista. Nyt tein samaista herkkua mutta vain vähän erilaisessa muodossa. :)

Ystävälläni oli joulukuun alussa synttärit ja halusin ehdottomasti leipoa hänelle jotain hyvää juhlan kunniaksi. Pähkäilin jonkin aikaa, mitä voisin oikein tehdä ja silloin muistin tämän super hyvän panna cotan. Nyt vain teinkin herkun kakun muotoon ja lisäsin mukaan jouluista twistiä piparikakuilla ja kinuskin kaveriksi laitoin vielä kakkuun vadelmamarmeladia ja kokonaisia vadelmia murustettuna täytteen joukkoon. Nam, tästä tuli NIIN hyvää! ♥

Voin lämpimästi suositella kokeilemaan tätä! Laitoin ohjeen mukaan panna cottaan kaksi liivatetta ja ehkä se olisi tarvinnut vielä yhden liivatteen, sillä täyte oli melkoisen pehmeää ja hytisevää. Kahdella liivatteella tehtynä piparipohjaa kannattaa ehdottomasti nostaa myös vuoan reunoille, jolloin kakku pysyy hyvin kasassa. Mikäli täytteestä haluaa vähän jämäkämmän niin lisäisin ehdottomasti vielä yhden liivatteen eli yhteensä kolme liivatetta panna cotan valmistukseen. :)

Kakku on valmistettu 20 cm irtopohjavuoalla. 

Pohja:
200 g piparkakkuja
80 voita

Pohjan päälle:
vadelmamarmeladia
kokonaisia vadelmia murustettuna (pakaste)

Panna cotta-täyte:
2-3 liivatetta
3 dl kuohukermaa
1 prk (á 397 g) karamellisoitua kondensoitua maitoa
3/4 tl suolaa

Praliini:
1 dl sokeria
noin kourallinen erilaisia pähkinöitä 
mantelirouhetta

Koristelu:
noin 1 dl kermaa + tomusokeria
valmista praliinia
piparimurua
sokeritähtiä

Ota esille vuoka, pingota pohjalla leivinpaperi ja laita sisäreunaan reunakalvo tai leivinpaperista suikaleet. 

Murskaa keksit hienoksi muruksi, sulata voi ja yhdistä nämä keskenään. Painele seos vuoan pohjalla ja myös noin 5 cm reunoille. Laita jääkaappiin jähmettymään hetkeksi. Kun pohja on jähmettynyt, levitä ohut kerrot vadelmamarmeladia pohjan päälle ja murusta vadelmia vielä päälle. Painele vadelmamuruja kiinni marmeladiin.

Valmista panna cotta. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 5 minuutiksi. Mittaa kattilaan kerma ja lämmitä kiehumispisteeseen, ota kattila pois levyltä. Purista liivatteista ylimääräinen vesi ja liuota ne kuuman kerman joukkoon. Sekoita kerman joukkoon karamellisoitu kondensoitu maito ja suola. Sekoita tasaiseksi massaksi ja anna jäähtyä hetken aikaa. Kaada varovasti panna cotta pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa mieluiten yön yli tai useamman tunnin ajan. 

Valmista praliini. Ota haluamasi laisia pähkinöitä ja mantelirouhetta - paahda näitä hetken aikaa kuumalla pannulla. Siirrä syrjään. Mittaa sokeri paistinpannulle ja lämmitä miedolla lämmöllä kunnes sokeri on sulanut ja muuttunut kauniin kultaisen väriseksi. Sekoita paahdetut pähkinät nopeasti sulan sokerin joukkoon ja kaada seos leivinpaperoidun pellin päälle. Levitä seos nopeasti tasaiseksi levyksi ja anna jäähtyä. Murra jäähtyneestä levystä eri kokoisia paloja kakun koristeeksi. Säilytä valmista praliinia ilmatiiviissä purkissa. 

Irrota hyytynyt kakku vuoasta ja aseta tarjoilulautaselle. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta tomusokerilla. Pursota haluamasi tavalla kakun reunoille. Viimeistele kakku praliinilla ja muilla koristella. Sitten vain suut makiaksi! :)


Nam, tämä oli kyllä TODELLA herkullista!

Piparkakut sopivat täydellisesti täytteen kanssa ja vadelmamarmeladi/murut piristivät kivasti makumaailmaa. 


Murustetut vadelmat pääsivät ikävästi sekoittumaan panna cotan joukkoon täytteen kaatamisvaiheessa. Toisaalta en tiedä oliko se huono, ihan kivalta nuo murut näyttävät täytteen seassa. :)


Vinkiksi voisin vielä antaa yhden jutun... Itse ainakin sekoittelin panna cottaa niin kovasti, että siihen muodostui paljon ilmakuplia enkä jaksanut tehdä niille mitään. Ne ovat kyllä vähän ikävän näköisiä tuossa panna cotan pinnalla. Jos siis haluat eroon ilmakuplista niin panna cotta kannattaa kaataa ensin vaikka sihdin läpi ja sitten vasta kaataa se vuokaan. Suurimpien ilmakuplien pitäisi jäädä siivilään. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille