1. heinäkuuta 2021

I ♥ TUPLA - KAKKU


Instagramissa törmäsin tähän niin herkullisen näköiseen ja kuuloiseen I ♥ Tupla cake- reseptiin Withchocolatechips:n tilillä. Kakku oli niin taivaallisen hyvän näköinen ja saanut paljon ylistystä aikaan, että mun oli aivan pakko testata reseptiä. Hieman tosin muuntelin alkuperäistä reseptiä mutta en paljoa! Alkuperäisen ohjeen kakulle löydät Instagramista ja tuolta withchocolatechipsin tililtä. :)

Kakku on leivottu pienellä 16 cm irtopohjavuoalla.

Pohja:
100 g Biscoff-keksejä
1 rkl mantelirouhetta
35 g voita sulatettuna

Täyte:
1 dl vispikermaa
150 g Tupla-patukoita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl vispikermaa
3 liivatetta
1 rkl maitoa

Kuorrute:
150 g maitosuklaata
½ dl mantelirouhetta
noin 2 rkl öljyä

Koristelu:
erilaisia karkkeja oman mielen mukaan 

Ota esille vuoka ja pingota pohjalle leivinpaperi ja laita myös vuoan sisäreunaan leivinpaperisuikaleet. Murskaa keksit pieneksi muruksi ja sekoita mantelirouheen ja sulatetun voin kanssa. Painele seos vuoan pohjalle ja laita täytteen valmistamisen ajaksi jääkaappiin. 

Valmista täyte. Mittaa 1 dl kermaa kattilaan ja pilko sekaan Tuplat. Lämmitä miedolla lämmöllä rauhassa sekoitellen kunnes Tuplapalat on sulanut kerman joukkoon ja seos on tasaista. Anna jäähtyä. 

Laita liivatteet kylmään veteen noin 5-10 minuutiksi. Vaahdosta kerma ja jätä sivuun odottamaan. Sekoita notkistetun tuorejuuston joukkoon jäähtynyt kermaTupla-seos. Kiehauta maito ja sekoita puristellut liivatteet sen joukkoon. Kaada liivateseos ohuena nauhaa tuorejuustoseoksen joukkoon koko ajan sekoittaen ja sekoita hyvin sekaisin. Lisää lopuksi joukkoon vaahdotettu kerma ja sekoita tasaiseksi massaksi. Kaada valmis täytemassa vuokaan keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli tai vähintään 4-5 tuntia. 

Ennen kuorrutteen valmistamista voit irrottaa kakun vuoasta ja laittaa sen pakkaseen kuorrutteen valmisten ajaksi.  Valmista kuorrute. Sulata suklaa varovasti mikrossa ja sekoita joukkoon mantelirouhe sekä öljyä. Ota kakku pakkasesta ja aseta ritilän päälle, jonka alla on leivinpaperi. Näin ylivaluva kuorrute on helppo siivota pois leivinpaperin avulla. Kaada kuorrute nopeasti kakun päälle ja reunoilla. Tasoita esim. palettiveitsellä kakun pinnalta ettei kuorrutetta jää liian paksua kerrosta kakun päälle. Katso että kuorrutetta tulee kauttaaltaan kakun reunoille. Anna ylimääräisen kuorrutteen valua rauhassa ja siirrä kakku sitten tarjoilulautaselle ja laita jääkaappiin hetkeksi, jotta kuorrute jähmettyy kunnolla. Koristele kakku vielä ennen tarjoilua halutessasi karkeilla. Kakku ei kyllä välttämättä tarvitse mitään koristeita kun tuo kuorrute on niin näyttävän näköinen. 

Ps. Ylivaluneen kuorrutteen voi hyödyntää tekemällä siitä pieniä konvehteja. Lusikoi kuorrutetta pieniin silikonisiin konvehtimuotteihin tai mihin muotteihin vain, laita jääkaappiin jähmettymään ja nauti. Itse tein kissamuoteilla pieniä kissakonvehteja. ♥


Ai että kun tästä tuli kivan näköinen kakku! Tuo kuorrute oli tosi kiva ja hyvän makuinen. 
Mantelirouhe rapsahteli kivasti hampaissa. :)


Pohjan tein tosiaan Biscoff-kekseistä kun niitä sattui olemaan kaapissa jo valmiina. Ne eivät tosin ehkä olleet paras mahdollinen valinta tähän kakkuun. Suosittelen käyttämään esim. Dominoita kuten alkuperäisessäkin reseptissä oli käytetty. Ne olisivat varmasti tuoneet lisää makua kakkuun. :)


Kakku ei ollut yhtään makea, ehkä jopa liiankin pliisu makeudeltaan omaan makuun kun olen niin perso makealle. Ehkä olisin vähän lisännyt sokeri täytteeseen tai jotain mutta jos siis et tykkää niin kovin makeasta kakusta, niin sitten tämä on kuin tehty sinulle. :D


Herkullista tämä oli vaikkei nyt niin makea ollutkaan! :) 
Aion kyllä ehkä käyttää tuota kuorrutetta vielä joskus uudestaan jossain toisessa kakussa. Heti alkoi päässä pyöriä monia eri vaihtoehtoja, missä sitä voisi hyödyntää. :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille