21. tammikuuta 2020

PORKKANAPIIRAKKA


Viime aikoina on tuntunut siltä, että leivontainspiraationi on ollut aivan hukassa. Ei vain ole huvittanut leipoa vaikka aikaa olisi ollut. Eikä oikein ole ollut mitään kivoja ideoita, joita olisi halunnut toteuttaa. Enpä muista olisiko koskaan ollut tällaista oloa, etteikö olisi huvittanut leipoa. No, joskus näinkin... Ehkä se tekee ihan hyvää välillä pitää pientä paussia leipomisesta. :D

Viime viikonloppuna innostuin kuitenkin leipomaan ja tein kertakaikkisen herkullista porkkanapiirakka. Ai että kun se oli hyvää! Piirakkaa olisi voinut syödä vaikka kuinka paljon yhdellä kerralla. ♥

Halusin kokeilla netissä paljon arvostusta saanutta reseptiä Meillä kotona-sivuilta. Kyseessä on Tiinan mehevä porkkanapiirakka. Alkuperäisen reseptin voit käydä kurkkaamassa täältä. Ei tätä reseptiä kyllä turhaan ole kehuttu. Oli kyllä todella herkullista ja tulen varmasti käyttämään ohjetta jatkossakin. Puolitin reseptin ja valmistin piirakan pienemmällä pellillä ja lisäsin vielä kuorrutteeseen vähän vaniljasokeria. ♥

Piirakka on valmistettu noin 20 x 30 cm vuoalla/pellillä.

Massa:
3 munaa
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1½ tl vaniljasokeria
1 rkl kanelia
150 g voita 
4½ dl porkkanaraastetta

Kuorrute + koristelu:
100 g voita
200 g maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)
3 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
mantelirouhetta

Ota esillä vuoka ja aseta siihen leivinpaperi. Lämmitä uuni 200 asteeseen. 

Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Sulata voi mikrossa ja jätä sivuun odottamaan. Yhdistä kuivat aineet. 

Vaahdota munat ja sokeri keskenään. Kaada massan joukkoon sulatettu voi koko ajan hiljaisella teholla vatkaten. Lisää sitten kuivat aineet koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita joukkoon vielä porkkanaraaste. Vältä turhaa vatkaamista lisäysten välissä ja lopuksi. Se riittää että ainekset ovat sekoittuneet ja massa on tasaista. 

Kaada valmis massa vuokaan ja tasoita pinta. Paista uunin keskitasolla noin 25-30 minuuttia riippuen uunin tehosta. Itselläni riitti tuo 25 minuuttia paistamiseen. Anna pohjan jäähtyä täysin.

Valmista kuorrute. Vatkaa pehmeä voi ja tuorejuustoa vaahdoksi. Lisää joukkoon tomusokeri parissa erässä ja sekoita kunnes kuorrute on kuohkeaa. Mausta lopuksi vaniljasokerilla. 

Kumoa jäähtynyt pohja esim. isolle leikkuulaudalle ja poista päältä leivinpaperi. Levitä kuorrute pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi ja ripottele päälle vielä mantelirouhetta haluamasi määrä. Laita piirakka jääkaappiin, jotta kuorrute vähän jähmettyy ja sitä on helpompi leikata siistiksi paloiksi. Itse annoin olla yön yli jääkaapissa ja leikkasin vasta sitten paloiksi. 

Siisti piirakan reunat leikkaamalla pienet palat jokaisesta reunasta pois. Leikkaa piirakka sitten 15 palaan (3x5) ja herkuttele! :)


Siis eihän tässä muuta voi sanoa kuin jätti-iso NAM! Oli aivan törkeän herkullista. ♥♥


Pohja oli ihan mehevää ja se maistui kivasti kanelille. Tykkäsin todella paljon! :)


Kuorrute oli myös tosi hyvä! Olisi mennyt hyvin myös ilman vaniljasokeria mutta olen vain aina tottunut lisämään kuorrutteeseen vähän vaniljaa. Se tuo musta kivaa makua ja se vain yksikertaisesti sopii nin hyvin porkkanapiirakkaan. :)


Mun on ehkä pakko tunnustaa että söin noista 15 palasta ite ainakin 12 palaa!!! :D:D Mies ei saanut kuin muutaman hassun palan. Nopeat syö hitaat! Onneksi tein vain puolikkaan satsin piirakkaa. :D

Toivon kyllä kovasti että mennään nopeasti kohti kevättä ja valoisempia päiviä.
Kuvista tulee niin paljon parempia luonnon valolla kuvattuna kuin keltaisella keinovalolla pimeässä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille