12. syyskuuta 2018

MUSTIKKA-BLONDIE



Olen tässä jo pitkän aikaa ollut aivan innoissani tavallisesta, tuhdista ja suklaisesta browniesta. Tällä kertaa päätin kokeilla brownien sukulaista, eli valkosuklaasta valmistettua blondieta. Itse kun olen kova mustikan ystävä, oli päivän selvä juttu että halusin yhdistää tähän valkosuklaiseen herkkuun syksyiset mustikat. Näistä tuli aivan älyttömän herkullisia!!! :) 

Ohjeen tälle tahmaiselle bondieherkulle bongasin Lunni leipoo blogista. Sen verran muutin alkuperäistä reseptiä, että 1 dl sokerin sijaan laitoin ½ dl tavallista sokeria ja ½ dl fariinisokeria. Tällä tavoin blondiepaloihin tuli ihanaa toffeemaista vivahdetta. Vaihdoin myös vadelmat mustikoihin. Toimi ihan sairaan hyvin! :D

Blondie on tehty 20 x 20 cm vuoalla. 

Massa:
200 g valkosuklaata
150 g voita
3 munaa
½ dl hienoasokeria
½ dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 dl mustikoita (pakaste + 1 rkl perunajauhoja)

Ota esille vuoka ja laita siihen leivinpaperi valmiiksi. Lämmitä uuni 170 asteeseen.

Rouhi valkosuklaa. Ota pieni osa rouheesta sivuun pinnalle ripottelua varten. 

Sulata voi mikrossa ja kaada joukkoon suklaarouhe. Sekoittele niin kauan kunnes suklaa on sulanut voin joukkoon. Lisää munat yksitellen. Lisää massaan myös sokerit, jauhot + leivinjauhe. Sekoita vain sen verran että aineet ovat juuri ja juuri menneet sekaisin.

Kaada valmis massa vuokaan ja tasoita pinta. Jos käytät pakastemustikoita. Lisää niiden joukkoon perunajauhoja ja pyörittele niissä. Ripottele mustikat massan päälle ja myös alkuvaiheessa sivuun otettu suklaarouhe. 

Paista uunin keskitasolla noin 25-30 minuuttia tai kunnes paistos on saanut kauniin värin pintaan ja on keskeltä vielä hieman tahmeaa. Jäähdytä ja leikkaa paloiksi. 


Aijai, olipas tämä hyvää!! :)


Keskipalat olivat kaikista parhaimpia kunnon tahmaisuuden vuoksi. :)
 Reunapalat tuppaavat aina kypsymään nopeammin. :) 


Oli kyllä herkullista ja kivaa vaihtelua tavalliselle tummasta suklaasta tehdylle brownielle. Tykkäsin kovasti tuon fariinisokerin tuomasta toffeemaisesta mausta. Jos sitä ei halua, niin jättää vaan fariinisokerin pois ja laittaa koko sokerimäärän tavallista hienoasokeria. :)

Täytyy kyllä vielä joskus kokeilla tehdä tätä myös vadelmilla. On varmasti yhtä hyvää kuin tämä mustikkainen versio! Lurps... :D


2 kommenttia:

  1. Ihanasti tuunattu tuota ohjetta! Näyttää ihan superhyviltä! ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos! :D Kyllä nämä myös hyviltä maistuivat. ;) Tykkäsin älyttömästi tuosta toffeemaisesta mausta, aah että. :)

      Poista

Jätä viesti Herkkukatille