3. tammikuuta 2018

PUOLUKKAINEN JOULUKAKKU


Tämä valkoisen ja kultaisen värinen kakku pääsi koristamaan meidän joulupöytää jouluaattona. Mielestäni kakku näytti PALJON paremmalta ulkoisesti kuin miltä se maistui. :D Ei tämä nyt pahaakaan ollut mutta loppujen lopuksi aika mautonta ja olisin kaivannut täytteessä paljon voimakkaampaa puolukan makua. Tämänpä takia en laita tänne tarkempaa reseptiä kakusta ja sen sisällöstä, koska olin siihen niin suuresti pettynyt. Kuvat saavat tällä kertaa riittää!! :)

Sen verran voin kuitenkin paljastaa, että kakkupohja on ihan tavallinen sokerikakkupohja kanelilla maustettuna. Täytteessä käytin mascarponejuustoa ja puolukkaahilloa. Tuo hillo oli kuitenkin virhe! Olisi pitänyt vain käyttää oikeita puolukoita ja valmistaa täyte niistä. Ajan säästämisen vuoksi päädyin hilloon ja eipä se sitten kuitenkaan olisi kannattanu. :D



Kakun ulkonäköön ja koristeluun olin kuitenkin tyytyväinen ja mielestäni kakku oli kaunis. Vaikka sen itse sanonkin. :D Kultaiset mistelin lehdet valmistin valkosesta sokerimassasta ja maalasin kultaisella tomuvärillä.


Kyllä mua harmitti kun kakku olikin maultaan pettymys. 
Mutta eipä sitä aina onnistu näiden leipomusten kanssa! :D


Tuossa valuvassa kuorrutteessa käytin valkosuklaata ja rypsiöljyä. Himpun verran kuorrute jäi kovaksi mutta kyllä leikkaaminen onnistui terävällä puukolla ihan hyvin. :)


Yllä vielä kuva kaikista joulun kahvipöydän tarjottavista. Kyllä täytyy sanoa, että tortut ja herrasväen pikkuleivät olivat kattauksen parhaimmistoa tällä kertaa. :D




2 kommenttia:

  1. Ompa harmi jossei maku ollut sun odotusten mukainen, ulkonäöltään tää kakku nimittäin on tosiaankin aivan upea!! 😍❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh, aina ei voi onnistua makujen suhteen. :D Ei muuta kuin kehittelemään vain reseptiä paremmaksi. :)

      Poista

Jätä viesti Herkkukatille