26. helmikuuta 2016

KOOKOS-KARPALOKEKSIT




Halusin leipoa jotain keksejä ja päädyin tekemään tällaisia ihana pehmeitä ja mureita kookos-karpalokeksejä. Taikinaan tuli vaniljauutetta. Olen aina jotenkin vierastanut tuota uutteen käyttöä. Mielestäni vaniljasokeri on parempaa uutteeseen verrattuna leivonnassa. Nyt kuitenkin rohkaisin itseni ja päätin kokeilla uutetta näissä kekseissä. Täytyy todeta, että ainakin näiden keksien kohdalla uute toimii erinomaisesti. :)

Reseptillä tulee noin 20-25 kappaletta normaalin kokoisia keksejä. 

Taikina:
225 g pehmeää voita
140 g sokeria
1 munankeltuainen kevyesti vatkattuna
2 tl vaniljauutetta
280 g vehnäjauhoja
hyppysellinen suolaa
40 g kookoshiutaleita
60 g kuivattuja karpaloita

Lämmitä uuni 190 asteeseen. Sekoita keskenään pehmeä voi ja sokeri. Lisää joukkoon munankeltuainen ja vaniljauute, sekoita hyvin sekaisin. Yhdistä loput aineet keskenään ja lisää taikiaan hyvin sekoittaen. 

Ota lusikalla taikinasta nokareita ja asettele ne leivinpaperoiduille pelleille. Jätä hieman leviämisvaraa. Paista uunin keskitasolla noin 12-15 minuuttia. Jäähdytä ja herkuttele! 


Keksit olivat kyllä hyviä, mutta ei nyt ihan mitään super herkullisia. 
Hyvin nämä kuitenkin hävisivät pöydältä. ;)


Rakenteeltaa keksit olivat melko hauraita ja murenivat paljon. Ei se tosin mitään haitannut. :) Molemmat karpalo ja kookos kuuluvat lempiherkkuihini. Näihin kekseihin olisin kuitenkin vielä jotain kaivannut... Ehkä valkosuklaa olisi tuonut vähän makua lisää. Täytyy ensi kerralla kokeilla lisätä suklaata joukkoon. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille