23. helmikuuta 2015

HOLLANTILAINEN SUKLAATORTTU



Tällaisen suklaaherkun leivoin tässä jokin aika sitten viikonlopun herkutteluhetkiin. Tämä jos mikä oli helppo ja maistui myös aikasta hyvälle, mikäli vain on suklaan ystävä. :D

Massa:
200 g tummaasuklaata
200 g voita
3 munaa
2½ dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja

Kuorrute:
150 g tummaasuklaata
1 dl kermaa
25 g voita

Koristelu:
valkosuklaata
suklaakiehkuroita + koristelaattoja

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Leivinpaperoi 24 cm irtopohjavuoan reunat ja pohja. 

Sulata voi ja suklaa miedolla lämmöllä kattilassa kiiltäväksi seokseksi. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon voi-suklaaseos ja sekoita. Lisää lopuksi jauhot parissa erässä. 

Kaada valmis massa vuokaan ja paista noin 30 minuuttia. Huom! Tortun kuuluu jäähä keskeltä vähän raa'aksi, kuten mutakakun tyyliin. Jäähdytä valmis torttu hyvin.

Valmista kuorrute. Rouhi sulkaa pieniksi paloiksi. Mittaa kattilaan voi ja kerma. Kuumenna melkein kiehumispisteeseen ja lisää sitten mukaan suklaapalat. Sekoittele kunnes seos on tasaista ja kiiltävää. Kaada kuorrute tortun päälle ja tasoita pinta. Anna kuorrutteen valua myös reunoille. Sulata valkosuklaa mikrossa, laita pieneen pursotuspussiin ja tee raidat tuoreen kuorrutteen päälle. Halutessasi voit tehdä marmorointikuvion kuten mä tein. :) Laita torttu jääkaappiin, jotta kuorrute jähmettyy. Raasta vielä juustohöylällä suklaakiehkuroita tortun päälle ja viimeistele koristelaatoilla. 


Nami nam, herkkua oli! Suklaa ei voi koskaa olla muuta kuin hyvää! :)


Ideana on tosiaan, että torttu jää vähän kosteksi keskeltä. 
Tämä lisää kakun mehevyyttä ja hyvää makua! :)


Aivan tyytyväinen en ole tuohon koristeluun. Päässäni oli mukamas loistava visio, miltä koristelun tulisi näyttää, mutta kuinkas kävikään.... :D Eihän se sit näyttänytkään niin hyvältä, mitä olin kuvitellut ja sen takia jouduin epäonnistuneen koristelun peittämään suklaakiehkuroilla. Nooh, aina ei voi mennä niin kuin Strömsöössä! :D:D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille