16. joulukuuta 2013

PAKKASUKKOKAKKU



Tämän kakun tein oikeastaan vain hetken mielijohteesta löydettyäni kaapista joulupipariukon-mallisen kakkuvuoan. Tarkoituksenani oli tehä tästä ruskea pipariukko, mutta toisin kävi. Kaapissa ollut ruskea sokerimassa oli kuivanut niin pahasti, ettei sitä pystynyt millään kaulimaan. Onneksi mulla oli myös ihan tavallista valkoista massaa ja sain sillä sitten päällystettyä kakun. Näin sai alkunsa valkoinen talvinen pakkasukko-kakku. :)

Täytteessä käytin Arlan piparkakun makuista rahkaa. Mieleni oli jo kauan tehnyt maistaa tätä rahkaa ja päätinpä sitten käyttää sitä kakun täytteessä, kun olin purkin kerta ostanut kaappiin jemmaan. :)

Kakkupohja:
2 munaa
½ dl sokeria
½ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
( ½ tl leivinjahetta)
1-2 rkl kaakaojauhetta

Täyte:
2 dl vipsikermaa
2 tl vaniljasokeria
1 prk (200 g) piparikakkurahkaa (Arla)
kanelija ja kardemummaa

 ½ prk aprikoosimarmeladia (Saarinoinen á 230 g)

Kostutus: vaniljamaitoa

Kuorrute ja koristelu:
250 g valkoista sokerimassaaa
pehmeitä hopeahelmiä
syötäviä sokerikoristeita 

Lämmitä uuni 175 asteeseen ja voitele kakkuvuoka. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sihtaa vaahdon joukkoon varovasti nuolijalla sekoittaen. Kaada vuokaan ja paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Tarkista kypsyys ja anna jäähtyä kunnolla. 

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kahteen osaan ja valmsita täyte. Vatkaa kerma ja vaniljasokeri vaahdoks. Sekoita joukkoon rahka ja lisää kanelia ja kardemummaan oman maun mukaan. Kostuta kakkupohjan palat molemmin puolin vaniljamaidolla. Laita ensin kerros aprikoosimarmeladia ja sitten yksi paksi kerros täytettä marmeladin päälle. Laita kansipala päälle ja sivele vielä kerros marmealadia kakun pinnalla sokerimassalle tarttumapinnaksi. 

Kaulaa sokerimassa isoksi levyksi ja siirrä se kakun päälle. Siloita pinta ja taputtele reunat niin, ettei massaan jää laskoksia. Leikkaa ylimääräinen massa pois ja koristele kakku helmillä ja syötävillä sokeripaperikoristeilla. 


En oikein tiedä tykkäsinkö tuosta piparirahkasta vai en. Kuitenkin kakkua oli vain pakko ottaa aina lisää pieni palanen... :D 



Oli hauska testata tuota ukon mallista kakkuvuokaa. Tosi helppo sitä oli käyttää ja vaivatta sai kakun oikeaan muotoon, kun ei tarvinnut leikellä kakkupohjasta oikeanmallista palaa. :) Tuon vuoankin taisin joskus ostaa jostain ale-laarista. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille