21. tammikuuta 2013

PÄTKISMUFFINSIT

 
 
Menneenä viikonloppuna väsäsin pitkästä aikaa muffinseja. Olin jo aikaisemmin viikolla ostanut kaupasta pussin Pätkis-karkkeja ja niinpä ajattelinkin sitten tehdä suussasulavia pätkismuffareita. :)
 
Munffinseja on mielestäni kiva tehdä, kun ne valmistuvat nopeasti ja niiden tekeminen on niin helppoa. Aina tulee vain syötyä itse taikinaa aikasta paljon, kun täyttää vuokia paistoa varten. ;) Tällä kertaa käytin noita pätkiksiä itse taikinassa ja upotin myös jokaisen muffinsin sisälle pätkis-palan.
 
Taikinaa tuli sen verran reilu satsi, että se ei aivan mahtanut kahteentoista muffinsivuokaan, joten ylimääräisen taikinan laitoin pieneen sydämenmuotoiseen silikonivuokaan ja paiston sen samaan tapaan kuin muutkin muffarit. Alla perinteiseen tyyliin ohjeet muffinsien valmistukseen. :)

TAIKINA
 
1 pss (140 g) Pätkiskarkkeja
150 g margariinia
1½ dl sokeria
2 kananmunaa
3½ dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1½ dl maitoa
 
KUORRUTUS
 
1½ dl Flora vispikerma
2 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1-2 rkl kaakaojauhetta
nonparelleja
 
+ 12 kpl muffinsivuokia ja silikoninen sydänvuoka

Aloita muffisien teko pätkiskarkeista. Ota pussista 12 kpl karkkeja syrjään ja rouhi loput pieneksi suklaarouheeksi.
 
Vatkaa sokeri ja margariini vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmunat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaa vuorotellen maidon kanssa. Lisää lopuksi pätkisrouhe taikinaan esim. nuolijalla sekoittaen.
 
Asettele vuoat muffinsipellille ja täytä vuoat ensin pienellä määrällä taikinaa. Lisää tämän jälkeen jokaiseen vuokaan yksi pätkispala ja laita vuokiin lisää taikinaa peittämään pätkispalat. "Ylimääräisen" taikinan laitoin vuokien lisäksi yhteen silikonivuokaan. (Tähän en laittanut pätkistä taikinan sisälle.) Alla vielä kuva vuokien täyttövaiheesta.
 
 
 
Paista muffinsit 225 asteessa noin 15 minuuttia.
 
Kun muffinsit ovat jäähtyneet kunnolla, valmista kuorrutus. Vispaa kerma vaahdoksi ja lisää vispaamisen yhteydessä joukkoon tomusokeri ja vaniljasokeri. Kun kerma on vaahtoutunut lisää haluamasi määrä kaakaojauhetta ja sekoita se käsin vaahdon joukkoon. Pursota kermavaahto muffisien päälle ja koristele nonparelleilla.
 

 
NAM!

 
Lollero oli jälleen kerran ahkerana apulaisena muffisien paistovaiheessa ja hän kyllä piti huolen ettei muffinsit päässeet palamaan uunissa. Pitihän hänen sitten myös päästä vähän nuuhkimaan uunituoreita herkkuja :)

 
 
 
 
Mielestäni pätkikset + muffinsitaikina ovat lyömätön yhdistelmä ja näistä ei kertakaikkiaan voinut olla pitämättä. Onneksi mun ei tarvinnut näitä syyä aivan yksin kuitenkaan. Vein samaisena iltana muutaman muffinsin kaverilleni, kun olin menossa hänen luokse viettämään lauantai-iltaa. Se onkin aina hyvä viedä vähän kaikkia aikaansaannoksia kavereille niin itse ei tarvi syyä niin paljon. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille