30. tammikuuta 2021

HUNAJAINEN MYSLIKAKKU

 
Siis nyt oli sen verran hyvää kakkua että ei voi muuta sanoa kuin iso NAMSKIS! :) Kyseessä on siis eräänlainen hyydytettävä kakku vaikka kakkuun ei edes tullut liivatteita. Kaiken lisäksi kakku oli niin nopea ja helppo valmistaa, että en ole varmaan koskaan tehnyt näin helppoa ja hyvää kakkua. 

Kaapissa lojui vielä jonkin verran crunchy-mysliä ja halusin jotekin hyödyntää sen leivonnassa. Sitten muistin, että olin tässä jokin aika sitten törmännyt Dr. Oetkerin sivuilla tähän hunajaiseen myslikakkuun, johon kakun pohja tehtiin siis myslistä. Niinpä päätin nyt kokeilla tätä reseptiä ja se kyllä kannatti, sillä kakku oli niin herkullista että! :) Alkuperäinen resepti löytyy täältä

Kakku on valmistettu 16 cm irtopohjavuoalla

Pohja:
30 g voita sulatettuna
2 dl mysliä (itellä oli siis Myllärin crunchy mysliä)

Täyte:
250 g mascarponea
2 dl vispikermaa
½ dl juoksevaa hunajaa 
2 tl vaniljasokeria

Koristelu:
marjoja/hedelmiä/pähkinöitä/mysliä jne 

Ota esille vuoka ja vuoraa se leivinpaperilla; pohja ja reuna. Sulata voi mikrossa. Murskaa mysliä vähän pussissa kaulimen avulla ja yhdistä sitten voisulan kanssa. Painele seos vuoan pohjalla ja laita täytteen valmistamisen ajaksi jääkaappiin. 

Valmista täyte. Mittaa kaikki täytteen ainekset kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella paksuksi kuohkeaksi vaahdoksi. Levitä täyte tiiviisti vuokaan myslipohjan päälle ja tasoita pinta. Anna kakun olla jääkaapissa noin puoli tuntia. Itse annoin olla yön yli mutta riittää myös hyvin tuo puoli tuntia. :)

Irrota kakku vuoasta ja aseta tarjoilulautaselle. Koristele haluamallasi tavalla ja sitten vain herkuttelemaan! :)


Aijai, tämä oli NIIN hyvää! Rakkautta ensi suupalalla. ♥


Mysli sopi loistavasti pohjaksi ja todella kivaa vaihtelua perinteisille keksipohjille. 
En tiiä miksei ole ennen tullut käytettyä mysliä juustokakkujen pojissa.
 Nyt aioin kyllä jatkossa käyttää sitä enemmän. :)


Täyte oli ihanan pehmeää ja pysyi hyvin kasassa vaikkei siihen tullutkaan liivatetta. 
Hunaja, mascarpone ja vanilja on todella toimia makuyhdistelmä.

 Hunajan maku ei puske liikaa läpi vaan tuo kivasti makeutta ja hennon hunajaisen maun. :)


Hieman kakun pinta otti osumaa kun siirsin sitä lautaselle mutta sehän ei makuun onneksi vaikuttanut millään tavalla. Tätä olisi voinut syödä vaikka kuinka paljon kerralla. Onneksi tämä oli vain tällainen minikakku. :D 

Tässä on kyllä sellainen kakku, mitä kannattaa leipoa jos haluaa nopeasti jotain hyvää ja herkullista.
Voin lämpimästi suositella kokeilemaan reseptiä. ♥



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille