15. toukokuuta 2018

SUKLAA-KINUSKIKAKKU



Tämä kakku syntyi hetken mielijohteesta kun halusin leipoa itselle jotain herkkua eräänä viikonloppuna. :) 

Pohjan teko ei vain sujunut aivan ongelmitta. Valmistin pohjan irtopohjavuoalla, joka oli jo jonkin verran päässyt löystymään ja reuna saattoikin joskus aina aueta itsekseen pohjan ympäriltä. Nooh, joko arvaatte miten mulle kävi??!! Kyllä vain - olin laittanut pohjamassan vuokaan ja nostamassa vuokaa uuniin, niin eiköhän se reunus pinksahtanut auki ja kaikki taikina valui ihanasti lattialle ja uunin pohjalle. Eli tämä homma ei mennyt ihan kuin Strömsöössä!! :D Muutama ärräpää siinä tais multa päästä ja ei auttanut kuin alkaa siivota sotkua. En kuitenkaan lannistunut tästä takaiskusta vaan valmistin uuden pohjan ja ERI vuoalla tällä kertaa. :D

Kakku on valmistettu 18 cm irtopohjavuoalla.

Pohja:
2½ dl vehnäjauhoja
2½ dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
½ tl suolaa
1 muna
1 dl maitoa
½ dl öljyä
1 dl kuumaa vettä

Kinuskitäyte:
1½ dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria

2 dl vispikermaa
150 g mascarponejuustoa
2-3 rkl vaniljakreemijauhetta

+ suolapähkinöitä noin 2 kourallista

Maitosuklaaganache:
75 g maitosuklaata
½ dl kermaa
12 g voita

Koristelu:
pensasmustikoita
suola- ja pistaasipähkinöitä

Valmista pohja. Lämmitä uuni 180 asteesen ja valmistele vuoka; pingota pohjalle ja reunaan leivinpapaeri.  Sekoita keskenään kuivat aineet. Lisää joukkoon muna, maito ja öljy ja sekoita muutaman minuutin ajan. Kiehauta vesi ja kaada massan joukkoon - sekoita hyvin sekaisin ja jatka sekoittamista jonkin aikaa. Kaada valmis massa vuokaan ja paista uunin keskitasolla noin 40-45 minuuttia. Lyhennä tai lisää paistoaikaa tarpeen vaatiessa. Jäähdytä pohja.

Valmita kinuskikastike täyttöä edeltävänä päivänä. Laita kattilaan kuohukerma ja fariinisokeri. Kiehauta seos ja ota pois liedeltä. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja siirrä yöksi jääkaappiin. 

Valmista kinuskitäyte. Vaahdota jääkaapissa yön ollut kinuski. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää joukkoon mascarpone ja kinuskivaahto. Sekoita hyvin sekaisin ja lisää lopuksi vaniljakreemijauhe hyvin sekoittaen. Pilko suolapähkinöitä pienemmiksi puukolla ja leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. 

Kokoa kakku samaan vuokaan, jolla pohjakin paistettiin. Voit tehdä leivinpaperista vuoalle korkeammat reunat. Laita vuokaan pohja ja sen päälle puolet kinuskitäytteestä. Ripottele päälle puolet pähkinämurskasta. Täytä toinen väli samalla tavalla. Anna kakun tekeytyä jääkaapissa mielellään yö yli.

Irrota kakku vuaosta ja aseta suoraan tarjoilulautaselle. Tasoita reunoja paletin/veitsen avulla jos ne ovat kovin epätasaiset. 

Valmista suklaakuorrute. Pilko suklaa pieniksi paloiksi. Mittaa kattilaan kerma ja kuumenna melkein kiehuvaksi. Lisää joukkoon suklaa ja sekoita kunnes suklaa on sulanut ja seos on tasaista. Lisää mukaan voi pieninä paloina ja sekoittele kuorrute tasaiseksi. Anna jähmettyä jääkaapissa, kunnes kuorrute on sopivan paksuista. Levitä kuorrute lusikan ja paletin avulla kakun pinnalle. Koristele pensasmustikoilla ja pähkinämuruilla. Sit vain nopeasti kakun kimppuun! :)


Lurps kun oli hyvää! Tuo pohja on ihan mun suosikki tällä hetkellä. :D


Kinuskimascarponetäyte oli ihanan samettista ja pehmeää. Tykkäsin kovasti mutta kinuskin maku olisi saanut tulla paljon enemmän esille. Ensi kerralla tekisin niin, että keittäisin pienen satsin kinuskia ja levittäisin sitä lusikalla ihan vain raidoiksi täytteen pähkinöiden päälle. Jos se toisi vähän lisäpotkua! :)


Olin ehkä vähän liian malttamaton tuon kuorrutteen kanssa. Hihii... :) Se oli vielä aika löysää levitysvaiheessa mutta mulla oli kiire lähteä jumppaan, niin lätkäsin sen vain kakun päälle. Vähän se valui liikaa kakkulautaselle mutta ei se mitään... :) 


Koristelussa kivaa väriä kakkuun toivat nuo mustikat ja pistaasipähkinät. :)


Namskis, kyllä tällä kakulla sai makean himon selätettyä. :D

2 kommenttia:

  1. Voi eikä! Miten turhauttavaa että joutuu alottamaan alusta, apua :D Lohduttavaa että muillekkin sattuu ja tapahtuu... Mutta ihan mielettömän upean kakun oot saanut pienestä takaiskusta huolimatta taas aikaiseksi! ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :) Olin kyllä itsekin tyytyväinen kakkuun takaiskusta huolimatta. :D

      Poista

Jätä viesti Herkkukatille