8. elokuuta 2016

NUTELLAPIIRAKKA


Itselläni meinasi olla hankaluuksia nimetä tämä herkku, sillä en oikein osannut päättää onko ennemmin piirakka vai kakku. Loppujen lopuksi päädyin nimeämään tämän piirakaksi, koska valmistin herkun piirakkavuoassa. Mutta aivan hyvin tämä voisi olla myös kakku. :D 

Kaapissani oli jo jonkin aikaa lojunut purkki Nutellaa ja mietin pääni puhki, mitä hyväskää siitä voisi oikein valmistaa. Lopulta päädyin sitten tekemään tällaisen herkullisen uunissa paistettavan makoisan Nutellapiirakan vaniljavivahteella. Oli muuten hyvää piirakkaa vaikkakin todella tuhtia tavaraa. Kovin isoa palaa piirakka ei voinut kerralla syödä, ettei olisi tullut makeaähkyä. Sehän oli toisaalta vain hyvä, koska siten piirakkaa riitti pidemmäksi aikaa herkuteltavaksi. :D:D 

Piirakka on valmistettu 24 cm irtopohjaisessa piirakkavuoassa. 

Pohja:
225 g Oreoita tai  muita täytekeksejä
100 g voita (parempi määrä ehkä noin 80-90 g)

Täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g vaniljatuorejuustoa
100 g ranskankermaa
1 dl sokeria
½ tl vaniljasokeria
2 munaa
noin 1 dl Nutellaa 

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Aloita valmistelemalla piirakkavuoka. Leikkaa irtovuoan pohjalle pohjan kokoinen leivinpaperipala. Voitele/sprayaa reunat. Murskaa keksit monitoimikoneessa tai pussissa kaulimen avulla. Sulata voi mikrossa ja yhdistä keksimurskan kanssa. Painele seos vuoan pohjalle ja myös reunoille noin parin sentin verran. Esipaista pohjaa uunin keskitasolla noin 7-8 minuuttia ja nosta pöydälle jäähtymään siksi aikaa kun teet täytteen. Laske uunin lämpötila 140 asteeseen. 

Täytettä varten mittaa kulhoon molemmat tuorejuustot, ranskankerma ja sokerit. Sekoita tasaiseksi massaksi. Vältä liikaa sekoittamista, riittää vain sen verran että aineet ovat sekoittuneet keskenään. Sekoita joukkoon munat yksitellen varovasti sekoittaen. Tämän vaiheen voi tehdä ihan vaikka käsipelin lusikan avulla. Kaada valmis täyte esipaistetun pohjan päälle. 

Notkista Nutellaa hieman mikrsossa. Tiputtele Nutellaa esim. lusikan avulla nokareiksi täytteen päälle ja vedä lopuksi coctailtikulla piirakan pintaa myöden nokareiden läpi, jolloin saat aikaiseksi nätin sydäkuvion. 

Paista piirakkaa vielä uunin alatasolla 140 asteessa noin 40-45 minuuttia tai kunnes piirakan keskusta on vielä vähän hyllyvää. Sammuta uuni ja jätä piirakka vielä uunin jälkilämpöön 30-60 minuutiksi. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi ja anna tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Sitten vain herkuttelemaan! :)


 Naaaam, olipas herkullista ja tuhtia piirakkaa. Tykkäsin! :)


Sainpa myös käytettyä ensimmäistä kertaa tuota ihanan väristä irtopiirakkavuokaa. Vuoan reunat ovat todella korkeat, joten korkeammatkin piirakat/kakut onnistuvat sillä helposti. Tästä piirakasta tuli aika matala, mutta eipä se onneksi haitannut yhtään. :)



Piirakan pohjasta tuli mielestäni aika rasvainen. Laitoin pohjaan tosiaan 100 g voita mutta ensi kerralla en ehkä ihan niin paljoa laittaisi voita. Sopiva määrä voisi olla noin 80 - 90 g. :)


Piirakka oli jotenkin todella koukuttavan makuinen. :) Vaikka se oli todella tuhtia tavaraa, niin silti teki mieli ottaa lisää vaikka olikin jo saanut makean nälän taltutettua. :D 


Joskus ajattelin kokeilla tehdä saman tyylistä piirakka mutta hieman vaim muokkailla tätä reseptiä. Pohjan keksit voisi vaihtaa esimerkiksi kaurakekseihin ja Nutellan tilalle voisi laittaa vaikka jotain herkullista paiston kestävää marjahilloa/marmeladia. Helposti vain muutamaa raaka-ainetta muunnellen saa aivan toisenlaisen herkun aikaseksi. :)

Näin kesälomalla ollessa, leipominen on jotenkin paljon rennonpaa ja hauskempaa, kun ei ole mitään tarkkoja aikatauluja eikä koko ajan tarvitse kytätä kelloa. Sitä voi vaikka yömyöhään alkaa leipoa, jos siltä tuntuu. Tosin ehkä pitää vähän ajatella naapureita, ettei aivan kauheaa metelia pidä leivonnan yhteydessä. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille