6. joulukuuta 2015

SWEET'N SALT CARAMEL KEKSIT



Mun oli aivan pakko heti kokeilla tätä reseptiä, kun törmäsin siihen Dr. Oetkerin sivuilla. Keksit kuulostivat niin hyviltä, etten malttanut olla kokeilematta reseptiä. Kaapistakin löytyi melkein kaikki tarvittavat aineet, ainoastaan munia jouduin kipaista lähi Siwasta. :D

Ohjella tulee noin 20-23 kappaletta keksejä, rippuen kuinka isoja keksejä haluaa tehdä. :)

Massa:
225 g voita
3 dl tummaa muscovadosokeria
1 muna
5½ dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
50 g mantelilastuja
170 g fudgepaljoja (Dr. Oetker)
100 g maitosuklaata

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi ja vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon muna hyvin vatkaten. 

Yhdistä keskenään vehnäjauhot, sooda, vaniljasokeri, mantelilastut, fudgepalat ja pieneksi rouhittu maitosuklaa. Mantelilastuja voi hieman rikko pienemmiksi käsillä ennen taikinaan lisäämistä. Lisää Lisää seos massan joukkoon ja sekoita taikina nopeasti sekaisin tasaiseksi massaksi. Älä sekoita liikaa! Laita taikina noin puoleksi tunniksi jääkaappiin. 

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Ota taikinasta noin kahden ruokalusikallisen verran taikinaa per keksi ja asettele ne pellille. Jos haluat tehdä pienempiä, yksi ruokalusikallinen taikinaa riittää. Painele taikinapalloja kevyesti sormilla tai haarukalla. Paista uunin keskitasolla noin 10-15 minuuttia, riippuen kuinka pehmeitä haluat keksien olevan keskeltä. Jäähdytä ja nauti! :)


Aijai, nämä keksit olivat todella herkullisia mutta myös melko makeita. 
Kovin montaa ei pystynyt kerralla syömään. :D


Tein kahden kokoisia keksejä, isompia ja pienempiä. Isommat painoin vain kevyesti sormilla linttaan ja pienemmät taas painelin haarukan avulla tasaisiksi. 
Itse tykkäsin enemmän noista isommista kekseitä. :)


Mantelilastut olivat kiva lisä taikinan joukossa. :)


Tässäkin voisi olla kiva joululahjavinkki jollekin ystävälle. Keksit ovat nopeita valmistaa ja varmasti maistuivat makean ystäville. :) 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille