29. joulukuuta 2015

PIKKULEIPÄLAJITELMA; HANNATÄDIN PIKKULEIVÄT JA HERRASVÄEN PIKKULEIVÄT



Pikkuleivät ja erilaiset keksit ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Täksi jouluksi halusin valmistaa jotain perinteisiä pikkuleipiä ja niinpä päädyin tekemään näitä Hannatädin pikkuleipiä kahdella eri tapaa ja herrasväen pikkuleipiä mansikkaisella marmeladitäytteellä. Naaaaamskis! :)

Hannatädin pikkuleivät: 
(Noin 80 kpl)

3 dl sokeria
1½ dl kermaa
1 tl soodaa
1½ dl sulatettua voita
1 muna
5 dl vehnäjauhoja
3 dl perunajauhoja

+ kanelisokeria osaan pikkuleivistä


Sulata voi mikrossa. Yhdistä kuivat aineet; vehnäjauhot, perunajauhot ja sooda. Sekoita ensin sokeria ja kerma keskenään. Lisää joukkoon muna ja sekoita. Lisää lopuksi kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi massaksi. Anna taikinan levätä hetki jääkaapissa, niin sitä on helpompi työstää. 

Pyörittele taikinasta pieniä palloja ja aseta ne leivinpaperoiduille pelleille. Jätä hieman leviämisvaraa pallojen väliin. Lämmitä uuni 200 asteeseen ja paista keskitasolla noin 8-10 minuuttia. Pikkuleipien kuuluu jäädä vaaleiksi. 

Itse tein niin, että paistoin noin 40 kappaletta ihan tavalliseen tapaan ja loput 40 kappaletta pyrittelin kanelisokerissa ennen paistoa. Näin sain samalla kertaa valmistettua kahdenlaisia pikkuleipiä. :)



Herrasväen pikkuleivät:
(Pyöreitä ja sydämenmuotoisia molempia noin 20 kpl)

200 g voita
1½ dl sokeria
1 muna
4½ dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

+ noin 230 g mansikkamarmeladia

Vaahdota keskenään pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi. Lisää joukkoon muna ja vatkaa hyvin sekaisin. Yhdistä jauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe. Lisää seos taikinan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Tee taikinasta tiivis pallo ja kääri se kelmuun. Laita taikina jääkaappiin noin tunnin ajaksi, niin sitä on helpompi työstää. 

Kauli taikina sopivan paksuiseksi levyksi ja ota siitä haluamasi muotoisella muotilla paloja ja aseta ne leivinpaperoidulle pellille. Paista 200 asteessa, keskitasolla noin 7-10 minuuttia. Ole tarkka paiston kanssa, ettei pikkuleivät pala. Anna pikkuleipien jäähtyä. Ota sitten aina kaksi samanlaista pikkuleipää, pursota toiselle puoliskalle marmeladia ja aseta toinen puoliska kanneksi. 


Sydän pikkuleivät tein niin, että paistoin ensin pellillisen ihan "kokonaisia" sydämen muotoisia pikkuleipiä. Sitten paistoin toisen pellillisen sydänpikkuleipiä, joiden keskelle tein pienemmän sydämen muotoisen reiän. :) 


Kyllä itsetehdyt pikkuleivät ovat vain kaikista parhaimpia. Vaikka niiden tekeminen saattaa olla vähän työlästä, mutta on se vain sen arvoista. :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille