21. huhtikuuta 2015

MARMOROITU MUSTIKKAJUUSTOKAKKU



Nyt en voi sanoa muuta kuin iso NAM! :) Bongasin ohjeen tälle marmoroidulle mustikkajuustokakulle K-ruokalehdestä ja ohjee taitaa löytyä myös heidän nettisivuiltaan. Oon nyt ihan innostunut näistä uunissa paistettavista juustokakuista, kun ne on vaan niin kertakaikkisen hyviä!

Tämän kakun tein viime viikonloppuna herkuteltavaksi. Paistoin kakun perjantai-iltana ja annoin sen olla jääkapissa seuraavaan päivään ennen maistamista. Oli kyllä odottamisen arvoista! Tykkäsin tosi paljon kakusta. Maitorahka teki kakusta pehmeän ja ihanan makuisen. :) Ohje on melkeipä aivan suoraan lainattu, tuorejuustoa laitoin kuitenkin koko purkin (200 g) ja vanilliinisokerin tilalla käytin vaniljasokeria. Pinnalle laitoin myös vähän enemmän mustikoita kuin alkuperäisessä ohjeessa oli neuvottu. 

Kakku on tehty 24 cm irtopohjavuokaan.

Pohja:
200 g digestivekeksejä
75 g voisulaa

Täyte:
500 g maitorahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl vispikermaa
1½ dl sokeria
3 munaa
½ dl maizenaa
2 tl vaniljasokeria
2 rkl sitruunamehua

Pinnalle:
1½ dl mustikoita (pakaste)
noin 1 rkl sokeria

Pingota vuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoan sisäreunat hyvin. Murskaa keksit, sulata voi ja yhdistä nämä. Taputtele seos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Sekoita täytteen kaikki aineet sekaisin käsin esim. isolla lusikalla tai tukevalla vatkaimella. Älä käytä sähkövatkainta! Ohjeen järjestyksessä aineet vain sekaisin keskenään. :) Kaada valmis täyte vuokaan.

Sulata mustikat ja soseuta ne sokerin kanssa sauvasekoittimella. Lusikoi mustikkasose täytteen päälle "klönteiksi" ja vetele viivoja esim. veitsen kärjellä klönttien läpi. Näin saat aikaan marmorointikuvion. 

Paista kakku uunin alatasolla noin 50 minuuttia. Anna kakun jäähtyä kunnolla ja irrota reunat vuoasta. Laita reunat kuitenkin vielä takaisin ja anna kakun olla mielellään yön yli jääkaapissa vuoassaan. Sitten vasta irrota kokoaan pois vuoasta ja aseta tarjoilulautaselle.


Ojoi-joi, kun oli hyvää! Tykkään ehkä enemmän sellaisesta juustokakusta, jossa on mukana maitorahkaa verrattuna sellaiseen kakkuun, mikä on tehty pelkästään tuorejuustosta. Maku on paljon pehmeämpi ja kevyempi. :)


Suosittelen kyllä kokeilemaan tätä! Ette varmasti tule pettymään. :)


2 kommenttia:

  1. Kyllähän nyt löytyi kokeilemisen arvoinen juttu tuolla se nyt paistuu

    VastaaPoista

Jätä viesti Herkkukatille