13. huhtikuuta 2015

MANGOLEIVOKSET



Laitetaan heti perään toinenkin päivitys. Näitä on leipomuksia on tässä parin viikon aikana kertynyt ihan kivasti jemmaan päivittämista varten. :)

Vihdoinkin sain aikaiseksi testata kauan kaapissa lojunutta silikonista leivosvuokaa! Oon jo vaikka kuinka monet kerrat miettinyt, että nyt mä kokeilen tehä puolipallon muotoisia leivoksia mutta aina ne on sitten kuitenkin jäänyt tekemättä. Tuolla pallovuoalla tuli kyllä kivan näköisiä leivoksia näin pääsiäisen teemaan sopien. :)

Muotilla tulee 6 kappaletta leivoksia. 

Täyte:
2½ dl vispikermaa
1 prk (á 200g) mangorahkaa (Arla)
1 tl vaniljasokeria
2 rkl vaniljakreemijauhetta
(keltaista pastaväriä)

+ appelsiinimarmeladia

Pohjat:
noin 90 g digestivekeksejä
noin 20-30 g voita sulatettuna

Kuorrutus+koristelu:
100 g maitosuklaata
20 g voita huoneenlämpöisenä
koristepalloja

Valmista täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka, vaniljasokeria ja vaniljakreemijauhe. Värjää halutessasi keltaisella värillä. Laita massa pursotuspussiin. Pursota silikonuvuoan koloihin massaa alle puolivälin. Laita lusikalla tai pienellä pursotuspussilla jokaisen leivoksen keskellä marmeladisydän. Pursota näiden päälle vielä täytettä. Täytä vuoat vain sen verran, että pystyt vielä tekemään keksipohjat leivoksille.

Pohjia varten murkaa keksit, sulata voi mikrossa ja yhdistä nämä. Jaa seos jokaisen leiovksen päälle ja tasoita varovasti pinta. Laita leivokset pakkaseen noin 4-5 tunniksi tai mielellään yö ylitte. 

Irrota jäätyneet leivokset varovasti vuoasta. Sulata suklaa mikrossa ja sekoita joukkoon huoneenlämpönen voi. Pursota suklaavoi-seoksella jokaisen leivoksen pälle "suklaakasa" ja koristele koristepalloilla. Säilytä leivoksia jääkaapissa.


Ylhäällä kuvaa leivosten täyttämisvaiheesta. Tuolla muotilla tulee kivan kokoisia leivoksia. Täytyy alkaa käyttään muottia useammin. :)


Leivokset olivat ihan raikkaita ja keltainen väri sopi oikein hyvin pääsiäiseen. :)


Tätäkin leivosta pystyy varioimaan tosi helposti. Käyttää vain erimakuisia rahkoja täytteessä ja laittaan leivosten sisälle eri marmeladi/hillosydämiä. :)

4 kommenttia:

  1. Moi! Mistä olet ostanut/saanut tuon muotin? Etsin juuri sellaista, mutta sitä tuntuu olevan vaikea löytää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Olen ostanut tuon puolipallomuotin Leipurin Putiikista Lapualta. Heillä on myös todella hyvät nettikauppasivut, josta voit tilata muotin. :) Olen paljon ostanut/tilannut tuotteita heiltä ja aina ollut tyytyväinen saamiin tavaroihin. Kannattaa käydä kurkkaamassa heidän nettisivut. :)

      Poista
  2. Kiitos tiedosta! Ne on harmi kyllä loppuneet sieltä, mutta onneksi kovan etsinnän jälkeen löysin toisesta verkkokaupasta (chez marius) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas huono tuuri, kun olivat päässeet loppumaan Leipurin Putiikista. Onneksi löysit sit muualta. :) Tuo muotti on kyllä kiva, tykkään siitä paljon. :D

      Poista

Jätä viesti Herkkukatille