5. tammikuuta 2015

MUSTIKKAJUUSTOKAKKU


Uuden vuoden kunniaksi tein tällaisen helpon ja nopean mustikkkaisen hyydykekakun. Oli hyvää! :)

Pohja:
200 g digestive-keksejä
60 g voita sulatettuna

Täyte:
4 liivatetta
4 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria
200 g vaniljatuorejuustoa (Valio)
1 prk (á 230 g) mustikkamarmeladia (Saarioinen)
1 sitruunan mehu (noin ½ dl)
200 g mustikoita (pakaste)

Koristelu:
pari palaa valkosuklaata
mustikoita

Ota esille 20 cm irtopohjavuoka. Pingota vuoan pohjalle leivinpaperi ja laita sisäreunaa kiertämään reunakalvo. Muskaa keksit pieneksi ja sulata voi. Yhdista keksimurska ja voi. Taputtele seos vuoan pohjalle ja laita vuoka jääkaappiin siksi aikaa kun teet täytteen. 

Laita täytteen liivatteet kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla. Sekoita toisessa kulhossa hyvin sekaisin tuorejuusto ja mustikkamarmeladi. Yhdista kermavaahto ja juusto-marmeladiseos. Purista sitruunasta mehu ja kuumenna se mikrossa kiehuvaksi. Liuota liivatteet kuumaan mehuun ja sekoittele vähän aikaa kunnes seos on jäähtynyt hieman. Kaada täytemassan joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Sekoita hyvin sekaisin. Lisää lopuksi jäiset mustikat massaan joukkoon esim. nuolijalla sekoittaen. 

Kaada valmis täyte vuokaan ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa nelisen tuntita tai mielellään yön yli. 

Irrota hyytynyt kakku vuoasta ja aseta tarjoilualustalle. Sulata valkosuklaa varovasti mikrossa ja siirrä sula sulkaa leivinpaperista tehtyyn pursotuspussiin. Purosta kakun reunaa kiertämään suklaarenkaat. Ripottele kakun keskelle vielä mustikoita. Sitten vain herkuttelemaan! :)


Nam nam, mustikka on vain niin hyvää! :)


Kakku oli raikas ja täytteessä olevat kokonaiset mustikat olivat kiva lisä kakkuun. :)


Sitruuna ja mustikka passaa hyvin yhteen. :)


Kakkua pystyy helposti muuntelemaan. Mustikan tilalla voisi käyttää esimerkiksi vadelmaa. Täytteeseen vain vadelmahilloa/marmeladia ja kokonaisia vadelmaia lopuksi täytteen joukkoon. :)




2 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköinen kakku ja korkea! :o Pitää kyllä ehdottomasti saada itsellekkin tuollainen pienempi vuoka, käytän aina lähinnä sitä isompaa.. Mutta onko tuo reunakalvo sitten pakollinen silloin, jos kakku on korkeampi? Olen aina rumasti veitsellä käynyt kakun reunat läpi, mutta vuoka kärsii aika ikävästi siitä pidemmän päälle.. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jep, noi pienemmät vuoat on kyllä kivoja! Ne ovat sopia "pieneen" kakkunälkään. :D Ei tuo reunakalvo ole välttämätön korkeissa kakuissa. Mikäli kakku ei vain tule yli reunan. Tykkään vain ite käyttää tuota kalvoa, kun sillä saa just siistin ja nätin reunan kakkuun, eikä tarvi veitsellä irroitella vuoasta.

      Hyvä kikka on kans rasvata esim. öljyllä tai vuokaspaylla vuoan reunat ja sitten tomusokeroida ne. Pitäisi irrota hyvin vuoasta ja jäljenkin pitäisi olla siistiä. :)

      Poista

Jätä viesti Herkkukatille