15. tammikuuta 2015

KOIRANLUULEIVOKSET


Meillä leipomolla tuotevalikoimaan kuuluvat tällaiset koiranluuleivokset, jotkat on valmistettu tuulihattumassasta. Koskaan ei ole töissä tullut maistettua kyseistä leivosta, en tiiä miksei. :) Heräsin tuossa viime lauantaina melko aikaisin aamulla enkä enää saanut nukuttua. Niinpä sain päähäni alkaa kuudelta aamulla tekemään tuulihattumassaa ja koiranluuleivoksia. :)

Olen aikaisemminkin tehnyt tällä ohjeella tuulihattuja ja ohjeen olin bongannut Valion sivuilta. Tällä reseptillä tulee noi 8-10 kappaletta koiranluita. Riippuen tietty kuinka suuria leivoksi haluaa tehä. :)

Massa:
1½ dl vettä
75 g voita
1½ dl vehnäjauhoja
3 munaa

Täyte:
mansikkahilloa
2½ dl vispikermaa
vaniljasokeria

Kuorrute:
2 patukkaa (á 50 g) Dubbel nougattia
muutama pala valkosuklaata

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Kiehauta vesi ja voi kattilassa. Kaada joukkoon jauhot ja sekoita puukauhalla niin kauan että taikina on kiinteä pallo.

Lisää massaan yksitellen munat voimakkaasti vatkaten joka lisäyksen jälkeen.
1. muna --> vatkaa 2 minuuttia
2. muna --> vatkaa 2 minuuttia
3. muna --> vatkaa 4-5 minuuttia

Laita valmis massa pursotuspussiin, jossa on tähtitylla. Pursota koiranluun muotoisia leivoksia pellille ja paista uunin keskitasolla noin 20-25 minuuttia. Huom! Älä avaa uuniluukkua kesken paiston, muuten leivokset lässähtävät!! Anna jäähtyä hyvin. 

Leikkaa täysin jäähtyneet koiranluut kahtia. Laita lusikan avulla mansikkahilloa pohjapuolelle. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla. Pursota kermavaahtoa paljon leivoksin pohjaan päälle. Sulata nougat patukat varovasti mikrossa. Dippaa leivosten kannet sulaan nougattiin ja paina kansi varovasti pohjapuolen päälle. Sulata muutama pala valkosuklaata mikrossa ja siirrä suklaasula pieneen pursotuspussiin ja spitraa leivosten päälle raidat. Säilytä valmiita leivoksia jääkaapissa. 


Tämä on oikea KERMAPOMMI! :D


Tätäkin leivosta on helppo tuunata omaan makuun sopivaksi. Mansikkahillon voi vaihtaa omaan lemppariinsa, kuorrutuksen voi tehä myös esimerkiksi tummasta/maito/valkosuklaasta ja koristeluun voi käyttää mitä mieleen juolahtaa ja kaapista sattuu löytymään. :)

Itse tykkäsin tästä leivoksesta oikein paljon! Ehkä ensi kerralla kokeilen jotain toista kuorrutetta, ehkäpä tummaasuklaata... NAM! :)




2 kommenttia:

  1. Näyttää IHAN LIIAN hyviltä! :D Onneks nyt on vähäsokerinen tammikuu (..ja varmaan olis paree olla koko loppu vuosikin :D), niin ei voi kun haaveilla! Toisaalta nyt kun tota ohjetta tarkemmin kattoo, niin eihän tohon tule edes ite lisättyä sokeria!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivat kyllä hyviä, kannattaa kokeilla sitten kun vähäsokerinen tammikuu on ohitse! Itse en sellaista pystyisi pitämään. :) Massaan ei tosiaan tule yhtään lisättyä sokeria. Kermaavaahdonkin voi jättää maustamatta vaniljasokerilla ja kuorrutteenkin voi jättää kokonaan pois jos haluaa minimoida sokerin määrän. Tai sitten voisi kuorrutteeksi tehä vain nuo suklaaraidat. :)

      Poista

Jätä viesti Herkkukatille