11. syyskuuta 2014

MOJITO-JUUSTOKAKKU


Jälleen kerran oli pakko testata Pullahiiren blogista löytynyttä reseptiä, mojito-juustokakkua. Mojito drinksu kuuluu lempparijuomiini, joten olihan tätä siten pakko testata. :)

Olin muuten viikko sitten Pullahiiren pitämällä kakun koristeiden teko-kurssilla täällä Vaasassa. Oli muuten kiva kurssi! :)

Pohja:
200 g kaurakeksejä
75 g voita sulatettuna

Täyte:
6 dl vispikermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)
2½ dl tomusokeria
1½ dl limemehua puristettuna
5 liivatetta
4 rkl vaaleaa rommia

Kiille: 
4 rkl vaaleaa rommia
2/3 dl vettä
3 rkl tomusokeria
noin 10 mintun lehteä
1 limen mehu + kuori raastettuna
2 liivatetta

Koristelu:
noin 2 dl vispikermaa
1 lime

Ota esille 24-26 cm irtopohjavuoka, vuoraa pohja leivinpaperilla ja aseta sisäreunan ympärille reunakalvo. Murskaa keksit ja sulata voi. Yhdistä nämä ja painele vuoan pohjalle. Laita jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi. 

Laita täytteen liivatteet kylmään veteen noin 5-10 minuutiksi. Vispaa kerma vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa tuorejuusto ja tomusokeri keskenään. Purista limen mehua ja kuumenna siitä ½ dl kiehuvaksi. Liuota liivatteet tähän. Yhdistä lopun mehun kanssa ja lisää rommi. Sekoita tämä seos tomusokeri-tuorejuusto massan kanssa. Sekoita hyvin sekaisin ja tasaiseksi massaksi. Kääntele lopuksi joukkoon kermavaahto. 

Kaada valmis täyte vuokaan ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa noin neljä tuntia. 

Valmista kiille. Laita liivatteet likomaan kylmään veteen. Mittaa kulhoon tomusokeri ja puristettu limen mehu., sekoita. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja liuota liivatteet siihen. Lisää seokseen rommi.Yhdistä sitten tomusokeri seos ja rommiliemi keskenään. Raasta joukkoon limen kuori ja revi mintun lehdet pieniksi paloiksi. Kaada kiille  hyytyneen täytteen päälle ja anna hyytyä taas jääkaappa muutaman tunnin tai yön yli.

Irrota valmis kakku vuoasta ja siirrä tarjoiluvadille. Vatkaa kerma vaahdoksi ja tee pursotukset kakun reunaan. Pilko vielä pieniä limelohkoja koristeeksi. 


Nam nam... Tämä oli erittäin raikas kakku! :)


Täyte oli pehmeä ja lempeä, jonka pariksi kirpsakka kiille sopi todella hyvin. :)


Täytettä oli runsaasti ja kakusta tuli kivan korkea! :)


Alkoholin voi myös haihduttaa kakusa, jos haluaa alkoholittoman version. Kiehauta vain täytteessä/kiilteessä rommit ja liuota liivaatteet niihin veden/limemehun sijaan. 


Oli taasen hyvää kakkua! Kiitokset Pullahiirelle hyvästä ohjeesta. :) Voisin kuvitalla tällaisen kakun hyvin johinkin illanistujaisiin hyvällä kaveriporukalla. ;)



2 kommenttia:

  1. Voi että tuo näyttää hyvältä ja raikkaalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä hyvää ja raikasta! Kannattaa kokeilla. :)

      Poista

Jätä viesti Herkkukatille