21. maaliskuuta 2014

JUOVIKKAAT SUKLAA-JUUSTOKAKKUBROWNIET



Nyt oon viime aikoina innostunut kokeilemaan kaikkia erilaisia brownie-ohjeita. :) Tällä kertaa testauksen alla oli ricottajuustosta tehty suklainen brownie. Tuo ricottajuusto oli mulle aivan uusi tuttavuus ja mietinkin mille se oikein maistuu. Juusto oli kuitenkin todella neutraalin makuinen, melkeinpä voisi sanoa että se ei maistunut oikein millekään. Hyvää tästä suklaaherkusta kuitenkin tuli! :)

Pohja: 
170 g voita
3 rkl kaakaojauhetta
2½ dl hienoasokeria
2 munaa
2½ dl vehnäjauhoja

Juustotäyte:
2 dl ricottajuustoa
3 rkl hienoasokeria
1 muna

Kuumenna uuni 180 asteeseen ja valmistele noin 20x20 cm vuoka leivinpaperilla. 

Sulata pohjaan tuleva voi mikrossa ja lisää joukkoon kaakaojauhe ja sokeri. Vatkaa sekaan munat ja lisää sitten jauhot varovasti hämmentäen tasaiseksi taikinaksi. Kaada valmis täyte vuokaan. 

Valmista juustotäyte. Vatkaa yhteen ricottajuusto, sokeri ja muna. Tiputtele valmista täytettä lusikalla "klönttejä" sinne tänne pohjataikinan päälle. Vedä sitten esimerkiksi veitsellä seokset yhteen niin, että syntyy kiehkurakuvioita. 

Paista noin 40-45 minuuttia uunissa tai kunnes paistos alkaa tuntua kiinteältä. Anna jäähtyä kunnolla ja leikkaa paloiksi. :)

Delicious! :)


Ricotta juusto oli tosiaan aivan uusi tuttavuus itselleni ja hieman epäilin mitä tuleman pitää. :)


Sen verran hyvää tämä oli itseni ja muidenkin mielestä, että browniepalat katosivat lautaselta parissa päivässä. :) Nämä browniet ovat nyt kyllä meikäläisen suosikkeja tällä hetkellä, helppo valmistaa ja TODELLA hyviä! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti Herkkukatille