27. tammikuuta 2014

VALKOSUKLAA-MANGORAHKAKAKKU



Taasen pukkaa hyydykekakkupäivitystä! :D Tällä kertaa tein raikkaan mangorahkakun, jota höystin valkosuklaalla. Mielestäni tuo keltainen väri teki kakusta ihanan pirtsakan, eikä se pahaltakaan maistunut. ;)

Pohja:
noin 200 g digestivekeksejä
noin 60-70 g voita sulatettuna

Täyte:
4 liivatetta
2½ dl vaahtouvaa vaniljakastiketta 
2 tl vaniljasokeria
1 prk (á 200 g) mangorahkaa (Arla)
100 g valkosuklaata
noin ½ dl appelsiinimehua

Kiille + koristelu:
2-3 liivatetta
2 prk lasten mangopilttiä
vajaa ½ dl appelsiinimehua
valkosuklaakoristeita
keksimurskaa

Perinteiseen tapaan, aloita laittamalla täytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Valmistele sitten 18 cm irtopohjavuoka, pingota pohjalle levinpaperi ja aseta reunan sisäpuolelle reunakalvo.

Sulata pohjaan tuleva rasva mikrossa. Murkaa keksit ja sekoita sulan voin kanssa tasaiseksi keksimössöksi. Taputtele mössö vuoan pohjalla ja laita jääkaappiin siksi aikaa kun teet täytteen.

Sulata ensin valkosuklaa varovasti mikrossa. Laita kulhoon vaniljakastike, -sokeri ja vaahdota. Lisää joukkoon rahka ja sekoita hyvin sekaisin keskenään. Lisää joukkoon sulatettu suklaan ja sekoita taas hyvin. Kiehauta appelsiinimehu ja liuota liivatteet kuumaan mehuun. Anna vähän aikaa jäähtyä ennen kuin lisäät sen täytteeseen. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Kaada valmis massa vuokaan, tasoita pinta ja anna hyytyä jääkaapissa mieluiten seuraavaan päivään saakka. Jos ei ole niin paljoa aikaa, luulisin noin 4 tuntia riittävän hyytymiseen.

Valmista kiille. Laita liivatteet taas ensin kylmään veteen. Kaada piltit kulhoon. Kiehtauta taas mehu ja lisää liivatteet mehun sekaan. Kaada liivate seos pilttien joukkoon ja sekoita hyvin. Kaada kiille täysin hyytyneen täytteen päälle ja laita taas jääkaappin hyytymään muutamaksi tunniksi. Koristele hyytynyt pinta valkosuklaakoristeilla ja keksimurskalla. 


Slurps... :D


 Nuo valkosuklaakoristeet oon ostanut joskus Prisman leivontaosastolta. :)


Vähän tuo kiille jäi turhan löysäksi omaan makuun, käytin siinä vain kahta liivatette. Mikäli haluaan kiilteästä kiinteämmän, suosittelen käyttämään kolmea liivatetta. 


Perinteiseen tyyliin tein taas melko paksun pohjan kakulle. Mikään ei ole niin hyvää kuin voin ja keksin yhdistelmä! :D


Hyvin kyllä kakku maistui ja tulihan se tuhottua melkein viimeistä palaa myöten viikonlopun aikana! Nyt on kyllä pidettävä vähän taukoa herkuttelusta. :D


6 kommenttia:

  1. jos tän tekee 26cm vuokaan niin teenkö ohjeen x2 kertasena ? :) vAI PELKÄN TÄYTTEEN 2 KERTASENA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Riippuu siitä kuinka paksun pohjan haluat kakkuun. :) Voit tehdä myös tuolla ohjeella pohjan tai sitten esim. 250 g keksiä ja 120 g voita. Täyte kannattaa tehdä kaksinkertaisena. :)

      Poista
  2. Ok! :) Kiitos! :) Tuleekohan liian makea jos täytteeseen tulee sitten se 200g valkosuklaata? Mutta kiille tulee varmaa kuitenkin ihan tuolla ohjella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pelkäät täytteestä tulevan liian makeaa, voit laittaa valkosuklaata hiukan vähemmän esim. 150-180 g. :) Itse olen niin valkosuklaafani, että voisin käyttää sitä mielin määrin leivonnassa. :) Kiille onnistuu tuolla ohjeella hyvin. Kannattaa laittaa se kolme liivatetta, niin kiilteestä tulee vähän jämäkämpi. :)

      Poista
    2. Jos pelkäät täytteestä tulevan liian makeaa, voit laittaa valkosuklaata hiukan vähemmän esim. 150-180 g. :) Itse olen niin valkosuklaafani, että voisin käyttää sitä mielin määrin leivonnassa. :) Kiille onnistuu tuolla ohjeella hyvin. Kannattaa laittaa se kolme liivatetta, niin kiilteestä tulee vähän jämäkämpi. :)

      Poista
  3. Jes kiitos paljon! :)

    VastaaPoista

Jätä viesti Herkkukatille