14. elokuuta 2021

SITRUUNAINEN MUSTIKKAMURUPIIRAKKA

No nyt oli namia piirakkaa! Bongasin tuossa jokin aika sitten Meillä kotona- nettisivuilta herkulliselta kuulostavan sitruunaisen mustikkamurupiirakan ohjeen. Jo pelkästään blogissa oleva kuva houkutteli leipomaan piirakkaa ja luettuani reseptin läpi ajattelin, että tätä on pakko testata piakkoin. Nyt sitten leivoin piirakan enkä kyllä pettynyt, tämä oli aivan törkeän hyvää!! Vähän muuntelin alkuperäistä reseptiä ja jätin piirakasta kokonaan pois kardemumman ja lemon curdin. Pelkästään sitruunamehulla ja -kuorella sai mielestäni ihanan sitruunaisen maun piirakkaan. Alkuperäisen ohjeen voit kurkata täältä

Piirakka on leivottu noin 20 x 20 cm vuoalla ja leikattu 9 isohkoon palaan. 

Muruseos:
125 g voita sulatettuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1,25 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
½ sitruunan kuoriraaste

Pohja:
2/3 osaa muruseoksesta
100 g turkkilaista jukurttia
1 muna

Täyte:
noin 3-4 dl mustikoita
200 g turkkilaista jukurttia
1 muna
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua

Ota esille vuoka ja leivinpaperoi se valmiiksi. Lämmitä uuni 175 asteeseen.
Valmista ensin muruseos. Sulata voi. Yhdistä loput kuivat aineet keskenään ja sekoita voisulan kanssa murumaiseksi seokseksi. Ota seoksesta 1/3 sivuun myöhempää käyttöä varten. 

Valmista pohja. Lisää 2/3 osaan muruseoksesta turkkilainen jukurtti ja muna. Sekoita tasaiseksi massaksi. Levitä massa vuokaan tasaisesti. Ripottele pohjan mustikat valmiiksi.

Valmista täyte. Sekoita keskenään jukurtti, muna, sitruunamehu ja vaniljasokeri. Kaada täyte mustikoiden päälle tasaisesti joka paikkaan. Murusta täytteen päälle sivuun otettu muruseos. 

Paista piirakkaa uunin keskitasolla noin 35-45 min riippuen uunin tehosta. Tarkkaile kypsyyttä ja vähennä/lisää paistoaikaa tarpeen mukaan. Anna piirakan jäähtyä rauhassa. Irrota vuoasta ja leikkaa 9 tai halutessasi vielä pienempiin paloihin. 


Aijai, mikään ei kyllä voita mehevää ja herkullista mustikkapiirakkaa! ♥♥


Piirakka oli ihanan pehmeää, mehevää ja suussa sulavan herkullista! 
Sitruunan raikas maku piristi ja raikasti kivasti piirakan makua. Nam! :)


Piirakka oli todella helppo ja nopea leipoa. Vaikeuksia oli vain antaa piirakan jäähtyä kunnolla ennen palojen leikkaamista. Oli raastavan tuskallista vain odotella ja nuuhkia keittiöstä leijailevaa herkullista tuoksua. :D Uskon, että tätä tulee aivan varmasti leivottua vielä jatkossa moneen kertaan. ♥

2 kommenttia:

Jätä viesti Herkkukatille