7. marraskuuta 2015

MUSTIKKAPIIRAKKA-RICOTTAJUUSTOKAKKU



Ostin tuossa jokin aika sitten Liisa Westerbergin leivontakirjan nimeltä Makeaa. Siellä oli aivan ihanalta kuulostava resepti mustikkapiirakasta, josta oli tehty juustokakku käyttäen ricottajuustoa. Kuinka ollakaan, huomasin kaapissani olevan juuri tuota ricottajuustoa, joten niinpä käärin hihat ylös ja ryhdyin leipomaan. :)

Ohje on aivan suoraan otettua Makeaa- kirjasta. Hieman vain lisäsin tuohon täytteeseen enemmän tomusokeria alkuperäiseen reseptiin verraten. 

Pohja:
½ dl mantelijauhetta
1½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
½ dl öljyä
½ dl kermaa (vispi tai kuohu)
1 muna
2 dl mustikoita
1 rkl perunajauhoja

Täyte:
250 g ricotta-juustoa
1 sitruunan mehu ja kuori
1-2 dl tomusokeria
2 dl kermaa (vispi tai kuohu)
3 liivatelehteä

Koristelu:
pensasmustikoita

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Ota esille noin 20 cm irtopohjavuoka ja pingota pohjalle leivinpaperi. Leikkaa myös vuoan reunoja kiertämään leivinpaperisuikale. 

Sekoita keskenään mantelijauhe, vehnäjauhot, leivinjauhe ja sokerit. Lisää joukkoon öljy, kerma ja muna, sekoita tasaiseksi. Kaada massa vuokaa ja ripottele päälle perunajauhossa kieritellyt mustikat. Paista uunin keskitasolla noin 30 minuuttia tai kunnes kypsä. Anna jäähtyä ennen täytteen valmistusta.  Itse irrotin kakun vuoasta jäähtymisen ajaksi.

Aseta jäähtynyt kakku takaisin vuokaan ja aseta vuoan sisäreunaan reunakalvo. Laita täytteen liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita keskenään juusto, tomusokeri ja raastettu sitruunankuori. Vaahdota kerma kevyesti ja kaantele se juustoseokseen. Kuumenna sitruunan mehu kiehuvaksi ja liuota liivatteet siihen. Mikäli seos on kovin kuumaa, anna sen jäähtyä hetken. Kaada sitten liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytteen joukkoon. Kaada valmis täyte vuokaan pohjan päälle, tasoita pinta ja anna jähmettyä jääkapissa noin 3-4 tuntia tai yön yli. 

Irrota valmis kakku vuoasta ja aseta tarjoilulautaselle. Koristele pensasmustikoilla. 


Tämä kakku oli vielä kielen mennessään! 
Pohja oli niin hyvää ja tuo raikas sitruunainen täyte/kuorrute kruunasi kakun. :)



Ja kun leivonnnainen kerta sisältää mustikkaa - ei se voi maistua kovin pahalta! :D


Nami nam! Hyvin kakku kyllä katosi jääkaapista. :)


Täytteen ricottajuuston voi korvata ihan hyvin jollain muulla tuorejuustolla. Voisi olla ihan kiva kokeilla vaikka vaniljatuorejuustolla tai sitten vaikkapa mascarponella. :)

2 kommenttia:

  1. Ihanan mustikkapiirakkainen resepti, ja on kyllä niin täydellisen näkönen kakku :) Mä en oo ikinä ees maistanu tuota ricottajuustoa! Aina tulee vaan ostettua tavistuorejuustoa tai sitten mascarponea. Ehkäpä joskus vielä sitä ricottaa eksyy munkin ostoskoriin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Ricottajuusto on itesellekin vielä suhteellisen uusi tuttavuus.

      Poista

Jätä viesti Herkkukatille