21. elokuuta 2015

HELPOT JA HERKULLISET KAURALASTUT



Aijai, kun tämä aika menee taas niin nopeeta kun on palannut lomalta töihin. Eihän tässä enää kerkeä kotona leipomaan läheskään samaan tahtiin kun lomalla ollessa. :D Tosin viime viikkojen hienot kelit ulkona on myös rajoittanut leivontaa. Ei sitä näin hienoilla ilmoilla viiti olla vain sisällä, nyt pitää nauttia auringosta ja lämmöstä vielä kun siihen on mahdollisuus. :)

Pari päivää sitten otin kuitenkin itteäni niskasta kiinni ja tein näitä super helppoja ja hyviä kauralastuja. En muistanutkaan että ne maistuivat NIIN hyville! :)

Ohjeella tuli noin 16 kappaletta suht isoja lastuja. Pienentämällä lastujen kokoa, saa huomattavasti isomman satsin herkkuja jemmaan. :D

Massa:
80 g voita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 dl kaurahiutaleita
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia

Lämmitä uuni 175 asteeseen ja paperoi pari uunipelliä valmiiksi. 

Mittaa pieneen kattilaan voi ja sulata se levyllä. Ota kattila pois levyltä ja lisää joukkoon sokerit, anna sokereiden sulaa kuuman voin joukkoon. Yhdistä loput aineet keskenään ja lisää voisokeriseoksen joukkoon. Sekoita tasaiseksi massaksi. 

Lusikoi massasta pieniä kekoja pelleille ja muista jättää kunnolla leviämisvaraa lastujen väliin. Paista uunin keskitasolla noin 10 minuuttia tai kunnes lastut ovat saaneet kauniin kullanruskean värin. Paistoaika riippuu myös siitä, minkä kokoisia lastut ovat. Anna jäähtyä rauhassa pellillä.


Voi vitsi kun nää oli hyviä! Ihan tuli himo eikä syömistä voinut lopettaa ollenkaan. :D


Kaneli sopi tosi hyvin maustamaan lastuja. Nam nam! :)


Kauralastut on siitä kyllä kivoja, kun niiden valmiseen ei mene kauaa aikaa. 
Pääsee nopeasti herkuttelemaan! :D


2 kommenttia:

Jätä viesti Herkkukatille