30. elokuuta 2026

LAKRITSI-SITRUUNA PANNACOTTAPIIRAKKA


Pakkohan se oli kaupasta ostaa Valion uutta lakutoffee kreemiä, kun näin sitä tulleen valikoimaan. Oli miten sitten ihan älyttömän hyvää! Olisin voinut syödä kreemiä vain suoraan purkista, tosi herkullista. Meinasi vain olla vaikeuksia keksiä, mitä leipoisi tuotteesta. Hetken mietittyäni, päädyin tähän pannacotta piirakkaan. Tulipas hyvvee! 🖤💛

Piirakan pohja on ihan perus voin ja kaurakeksien yhdistelmä. Pohjan päälle tulee kerros tätä uutta lakukreemiä ja sen päälle sitruunalla maustettua pannacottaa. Aijai, aika klassinen makupari - sitruuna ja laku. 🙂

Koristelussa pää löi tyhjää, enkä halunnut tehdä itselle perinteistä koristelua. Halusin kokeilla jotain muuta mutta en vain tiennyt yhtään että mitä. Sit vain laitoin tyllan pursotuspussiin ja aloin pursottaa ilman mitään sen kummempaa suunnitelmaa. En kyllä nyt oikein tiennyt olinko tyytyväinen lopputulokseen. Ei oikein hivellyt esteettistä silmää mutta tulipahan tehtyä jotain vähän erilaista vaihteeksi. 😁 Piirakka oli kuitenkin herkullista, hieman epäonnistuneesta koristelusta huolimatta. 🖤💛

Piirakka on leivottu 18 cm irtopohjavuoalla.

Pohja:
180 g kaurakeksiä 
80 g voita

Pohjan päälle:
noin 1/2 prk lakritsikreemiä (Valio)

Pannacotta:
2 liivatetta 
100 g valkosuklaata 
2 dl vispikermaa
2 rkl hienoa sokeria 
1 sitruunan kuoriraaste
200 g vaniljarahkaa (Valio)

Koristelu:
1 dl vispikermaa 
50 g maustamatonta tuorejuustoa 
1 rkl tomusokeria 
vajaa 1 tl vaniljasokeria 
keksimurua/valkosuklaata/lakritsikreemiä 

Ota vuoka esille, vuoraa vuoan pohja ja sisäreuna leivinpaperilla. 

Murskaa keksit hienoksi muruksi pussissa kaulimen avulla. Sulata voi ja yhdistä keksimurun kanssa. Painele seos vuoan pohjalle ja vähän myös reunoille. Laita jääkaappiin hetkeksi.

Levitä kreemiä, noin puoli purkkia tai vähän vajaa, pohjan päälle. Laita siksi aikaa pohja taas jääkaappiin, kun valmistat pannacotan.

Laita liivatteet kylmään veteen noin 8-10 minuutiksi. Pilko suklaa pieniksi paloiksi. 

Mittaa kattilaan kerma ja sokeri. Lämmitä liedellä kiehumispisteeseen asti ja nosta kattila pois levyltä. Sekoita hyvin joukkoon ylimääräisestä vedestä puristellut liivatteet. Kaada joukkoon suklaapalat ja sekoittele rauhassa, kunnes suklaat ovat sulaneet ja seos on tasaista. Pese sitruuna hyvin ja raasta kuori täytteeseen. Jäähdytä käden lämpöiseksi. Lisää sitten rahka muutamassa erässä, hyvin sekoittaen seoksen joukkoon. Kaada pannacottaa varovasti lusikan kautta vuokaan lakukreemin päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4-5 tuntia tai mielellään yön yli.

Irrota kakku vuoasta ja aseta tarjoilulautaselle. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja lisää joukkoon tuorejuusto ja sokerit. Vaahdota napakaksi vaahdoksi. Pursota haluamasi tavalla koristeet piirakan päälle. Viimeistele koristelu keksimurulla, suklaapaloilla ja lakukreemillä. 🖤


 Yummy! 🖤💛


Sitruuna olisi voinut maistua ehkä jopa vähän enemmänkin pannacotassa mutta eipä tuo paljoa haitannut loppupeleissä. Tykkäsin tästä piirasta todella paljon! 🖤


Kreemi oli melko "liukasta" pannacotan alla. Täyte meinasi lähteä lautasella luistelemaan pohjan päältä mutta nämä nyt ovat pikkujuttuja omasta mielestäni. Kunhan maku on vain hyvä, niin ei sen nyt niin nuukaa muuten ole. 😁



16. elokuuta 2026

OMENAKAKAKKU KINUSKILLA JA VALKOSUKLAA-RICOTTAKUORRUTUKSELLA



Nyt voisin jopa todeta, että tämä taitaa olla parasta omenaherkkua, mitä olen koskaan leiponut. Todella hyvää ja vain niin herkullista, ettei syömistä meinannut voida lopettaa ollenkaan. 

Luottopohjan päälle tulee voissa, fariinisokerissa ja kanelissa paistettuja omenapaloja. Paiston jälkeen päälle kunnon kerros suolakinuskikreemiä. Ai että... Koko komeus viimeistellään vielä valkosuklaa-ricottakuorrutteella. Tästä taisi heittämällä tulla yksi mun lempparikakuista. Nam! 🤎

Kakku on leivottu 20 cm irtopohjavuoalla.

Pohja:
2,5 dl vehnäjauhoja 
1,5 dl sokeria 
2 tl vaniljasokeria 
0,5 tl soodaa 
0,5 tl suolaa 
1 x muna
3/4 dl öljyä 
200 g ranskankermaa 

+ 170 g omenaa (kuorittuna ja paloiteltuna)
reilu nokare voita
reilu 1 rkl fariinisokeria
noin 1 rkl kanelia 

Kinuski:
1 prk kinuskikreemiä (Valio)
kunnon ripaus suolaa

Kuorrute:
85 g valkosuklaata
2 dl vispikermaa 
115 g ricottajuustoa
1-2 rkl tomusokeria 

Koristelu:
kinuskikreemiä/keksimurua/suklaapaloja

Aloita pohjan teko valmistamalla ensin omenat. Kuori ja pilko omenat. Laita palat pannulle voin, fariinisokerin ja kanelin kanssa. Paista sen verran, että palat vähän pehmenevät mutta pysyvät vielä kuitenkin napakoina. Jätä sivuun odottamaan.

Vuoraa kakkuvuoan pohja ja sisäreuna leivinpaperilla. Lämmitä uuni 175 asteeseen. 

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Lisää mukaan muna, öljy ja ranskankerma - sekoita massa tasaiseksi. Ei tarvita sähkövatkainta, riittää sekoitus esim. nuolijalla.  Kaada valmis massa vuokaan ja tasoita pinta. Ripottele pinnalle paistetut omenapalat tasaisesti ja lusikoi päälle vielä pannulla olevaa sokerilientä. Paista uunin keskitasolla noin 35-45 minuuttia. Tarkkaile kypsyyttä, paistoaika vaihtelee uunin tehosta riippuen. Anna pohjan jäähtyä täysin. 

Irrota jäähtynyt pohja vuoasta ja aseta se tarjoilulautaselle. 

Sekoita valmiin kinuskikreemin joukkoon suola. Levitä reilu puolet kinuskista pohjan päälle 

Valmista kuorrute. Sulata suklaa varovasti mikrossa ja anna jäähtyä hetki. Vaahdota kerma. Sekoita ricotan joukkoon ensin tomusokeri ja sen jälkeen sulatettu suklaa. Sekoita hyvin sekaisin. Yhdistän lopuksi kermavaahdon kanssa. Mikäli kuorrute tuntuu liian löysältä, pidä sitä jonkin aikaa jääkaapissa ja sekoita sähkövatkaimella uudestaan. Levitä kuorrute kakun päälle paksuksi kerrokseksi. Koristele lopuksi keksimurulla, suklaapaloilla ja kinuskikreemillä. Sitten vain herkuttelemaan! 🤎


Ensimmäisen palan maistettuani tätä herkkua totesin, että no nyt on sitten hyvää kakkua! 🤎


Niin hyvää! Reilusti maustetut omenat tuovat ihanaa kanelista makua ja ne yhdistettynä suokakinuksin kanssa. Aah... 🤤 Sitten päällä vielä tuota pehmeää ja herkullista valkosuklaa-ricottakuorrutetta. Nami nam! 


Eipä tätä kakkua jäänyt yhtään, kaikki meni yhden päivän aikana. 😋


9. elokuuta 2026

OMENAJUUSTOKAKKU KAURAMURULLA (UUNISSA PAISTETTU)


Viikonlopun herkuksi valmistui tällainen aivan älyttömän herkullinen omenajuustokakku uunissa paistettuna. Siis tää oli NIIN hyvää, ihanaa herkkua! Kyllä nyt ensimmäistä työviikkoa loman jälkeen oli hyvä "juhlistaa" tällä kakulla. 🩷

Pohjana Biscoff-keksejä, ihana vaniljainen täyte, jonka seassa kanelisia omenapaloja. Päällä vielä kunnon kerros kauramurua. Oijoi... Todella herkkua sanon minä! 

Käytin tuohon täytemassaan vaahtouvaa vaniljakstiketta. Sitä kun jäi reippaasti yli, niin kastiketta on hyvä käyttää vielä tarjoiluun ja kaataa kakkupalan päälle. Sopii tähän aivan loistavasti eikä tule hävikkiä. Täytteen sokerin määrän voi myös itse määritellä. Jostain syystä en halunnut laittaa täyttä 1,5 dl sokeria vaan laitoin about 1 dl verran. Ei tullut ainakaan ihan niin makiaa tuosta täytteestä näin. 😁

Kakku on leivottu 20 cm irtopohjavuoalla.

Pohja:
180 g Biscoff-keksejä 
65 g voita 
0,5 tl kanelia 
ripaus suolaa

Omenat:
noin 150 g omenaa (kuorittuna ja pilkottuna)
1- 1,5 tl kanelia 
1 rkl fariinisokeria 

Juustokakkumassa:
400 g maustamatonta tuorejuustoa 
120 g kreikkalaista jogurttia 
80 g vaniljakastiketta 
1-2 tl vaniljasokeria 
1-1,5 dl sokeria
2 rkl sitruunamehua
0,5 dl maissi tärkkelystä 
2 x muna

Kauramuru:
50 g pehmeää voita 
1 dl fariinisokeria 
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita 
noin 0,5 tl vaniljasokeria 

Tarjoiluun:
täytteen vaniljakastikejämät

Vuoraa vuoan pohja ja sisäreuna leivinpaperilla. Laita kaksi isoa folio palaa ristikkäin ja nosta vuoka keskelle. Nosta folion reunat ylös vuoan reunaa kohti tiiviiksi "valliksi". Lämmitä uuni 160 asteeseen.

Murskaa keksit hienoksi muruksi pussissa kaulimen avulla. Sekoita joukkoon kaneli ja suola. Sulata voi ja yhdistä keksimurun kanssa. Painele seos vuoan pohjalle ja vähän myös reunoille. Esipaista pohjaa noin 8-10 minuuttia.

Kuori ja pilko omenat pieniksi paloiksi. Sekoita joukkoon fariinisokeri kaneli. Jätä sivuun viime.

Valmista massa. Sekoita hyvin keskenään tuorejuusto, jogurtti, vaniljakastike (ei vaahdota) ja sokerit. Lisää sitruunamehu ja sekoita. Mittaa joukkoon maissitärkkelys ja sekoita taas. Lopuksi sekoita/kääntele munat yksitellen massan joukkoon ja vältä turhaa sekoittamista.

Valmista kauramuru myös jo valmiiksi. Mittaa kaikki murun aineet kulhoon ja nypi sekaisin. 

Kaada täytemassaa vuokaan noin 1/3 tai pikkasen reilumminkin. Ripottele päälle kaneliomenat ja peitä lopulla täyte massalla. Murusta täytteen päälle kauramurua tasaisesti.

Paista kakkua uunin keskitasolla noin 35-45 minuuttia. Aika vaihtelee uunin tehosta riippuen. Itellä valmista oli noin 42 minuutin kohdalla. Kakku saa siis vähän olla keskeltä vielä hyllyvää. Sammuta uuni ja jätä kakku jälkilämpöön noin 25-30 minuutiksi. Kun otat kakun uunista, se saa vielä pikkasen "tytistä" keskeltä. Anna jäähtyä huoneenlämmössä ja siirrä sitten peitettynä jääkaappiin yöksi. 

Irrota kakku vuoasta ja aseta tarjoilulautaselle. Sitten vain herkuttelemaan ja tarjoiluun tosiaan mukaan vaniljakastiketta. Kruunaa koko kakun täydellisesti. 🩷


Nami nam! 🤎


Olipa kyllä hyvää kakkua. 
Tykkäsin oikein paljon. 😋


Kaikki muuten meni eikä murustakaan jäänyt jäljelle. Onneksi en ihan koko kakkua kuitenkaan yksin joutunut syömään, sillä vein ystäville muutamat palat ja mieskin auttoi hyvin kakun tuhoamisessa. 🙂