Teki mieli leipoa menneenä viikonloppuna jotain hyvää herkkua. En vain heti saanut selvää visiota siitä, mitä haluaisin leipoa. Niinpä päätin, et tehdään eka suklaiset kakkupohjat ja katsotaan, mitä siitä sitten kehkeytyisi. 😁
Pohjat onnistuivat todella hyvin ja niistä tuli ihanan mehevät. Löysin myös kaapista pari pötköä Oreoita ja niinpä päätin tehdä niistä herkullisen täytteen pohjien kaveriksi. Raikastamaan kakkua laitoin täytteen sekaan vielä täyttövaiheessa vadelmia. Ne sopivat todella tähän todella hyvin ja raikastivat tosiaan kivasti makumaailmaa. Nam! Kakun kuorrute on samaa kuin täyte ja päälle valmistin vielä helpon suklaaganachen kermasta ja tummasta suklaasta. Koristeeksi viimeistelemään kiva ulkonäkö, valikoituivat kermapursotukset, Oreot ja vedelmat.
Ihanan kesäinen kakku! Vadelmien tilalle sopisivat myös ehdottomasti mansikat. Siinä vasta olisi lisää kesäfiilistä kakkuun. Olisin itse asiassa halunnutkin käyttää kakussa mansikoita mutta en raaskinut ostaa niitä, kun olivat niin hirmu kalliita kaupassa. Äitin poimimat vadelmat pakkasesta sopivat sen sijaan loistavasti tähän herkkuun. 🩷
Kakkupohjat on leivottu kahdella 16 cm irtopohjavuoalla.
Pohjat:
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1,5 dl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
0,5 tl soodaa
0,5 tl suolaa
1 muna
3/4 dl öljyä
200 g ranskankermaa
100 g tummaa- tai maitosuklaata
Kostutus:
noin 1 dl kaakaota maitoon tehtynä
Täyte:
3,5 dl vispikermaa
250 g mascarponea
3-4 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 pötkö Oreoita
+ vadelmia
Suklaaganache:
50 g vispikermaa
50 g tummaa suklaata
Koristelu:
1 dl vispikermaa + tomusokeria
1-2 rkl rahkaa
Oreoita
vadelmia
Vuoraa kaksi 16 cm vuokaa leivinpaperilla; pohjat ja sisäreunat. Lämmitä uuni 175 asteeseen.
Mittaa pohjien kuivat aineet kulhoon ja sekoita. Lisää joukkoon muna, öljy ja ranskankerma - sekoita kevyesti. Rouhi suklaa ja sekoita massan joukkoon. Jaa massa kahteen vuokaan ja tasoita pinnat. Paista uunin keskitasolla noin 25-30 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla ja vähennä/lisää paistoaikaa tarpeen mukaan. Jäähdytä pohjat.
Kun pohjat on täysin jäähtyneet, leikkaa molemmat kahteen osaan. Nyt sinulla on yhteensä neljä pohjaa valmiina. 🙂
Valmista täyte. Rouhi ensin Oreot puukolla pieneksi muruksi. Jos käytät 2 desin kermapurkkeja, niin mittaa ensin 50 g kermaa sivuun suklaakuorrutetta varten. Sitten vatkaa loput 3,5 dl löysäksi vaahdoksi. Mittaa toiseen kulhoon mascarpone, tomusokeri ja vaniljasokeri - sekoita hyvin sekaisin. Yhdistä mascarponeseos ja kermavaahto - vatkaa hyvin sekaisin. Huom! Älä kuitenkaan sekoita liikaa. Lopuksi kääntele joukkoon vielä Oreomuru.
Valmista kaakao, jolla kostutat kakun. Itse käytin ihan tavallista O'boy- kaakaota.
Kokoa kakku suoraan tarjoilulautaselle. Kostuta pohjia täytön yhteydessä kaakaolla. Jaa täytettä kolmeen väliin tasainen määrä ja painele jokaiseen kerrokseen täytteen joukkoon vadelmia. Muista jättää kuorrutetta myös riittävä määrä kakun kuorruttamiseen! Kuorruta kakku lopuksi tasaisesti täytteellä. Anna kakun jähmettyä ja maustua jääkaapissa.
Valmista suklaakuorrute. Mittaa mikron kestävään kulhoon kerma ja suklaa. Lämmitä pienissä erissä välillä sekoittaen kunnes seos on tasaista ja kiiltävää. Anna jäähtyä, jolloin koostumus jähmettyy. Älä anna jäähtyä liikaa, ettei levittäminen ole vaikeaa. Kaada koko kuorrute määrä kakun päälle ja levitä nopeasti paletin avulla kohti reunoja niin, että se lähtee valumaan reunoja pitkin alaspäin. Anna jähmettyä jääkaapissa.
Koristelua varten vaahdota kerma tomusokerin kanssa ja sekoita joukkoon vielä vähän rahkaa. Vatkaa napakka vaahto. Pursota kakun päälle ruusukkeet, asettele puolitetut Oreot paikoilleen ja viimeistele vadelmilla ja keksimurulla.
Aijai, oli todella hyvää kakkua! 🤎
Kakku ei ollut mielestäni yhtään makea ja tuon täytteen makeutta pystyy hyvin itse säädellä tomusokerin määrällä. Olisi ehkä voinut jopa laittaa enemmänkin sitä. 😋
Palakuvasta ei tullut mitään kovin kaunista, vaan se oli aika mössöisen näköinen. Leikkasin kakun jo täyttöpäivänä, niin ehkä se vaikutti asiaan. Täytevälit olivat myös aika ohuet, niin ne sekoittuivat helposti pohjien kanssa. Mutta tämä ei onneksi makuun vaikuttanut yhtään. 😁
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä viesti Herkkukatille